Huuhkaja-kärki teki kauden avausmaalinsa Kreikassa – Katso video!

© Kuva: Juha Tamminen

Huuhkajien kärkipelaaja Njazi Kuqi viimeisteli viime kaudella peräti 10 täysosumaa pelatessaan toisessa kreikkalaisseurassa Panionioksessa ja lähti kuluvaan kauteen suurin odotuksin astetta kovempaan seuraan, Atromitosiin.

Kauden alku on ollut kuitenkin nihkeä, mutta valoa näkyy jo tunnelin päässä miehen onnistuessa tekemään kauden avausmaalinsa viikonloppuna Kreikan liigassa. Kuqi iski lauantaina 2-1-voitto-ottelun avausmaalin 18. minuutilla Panthrakikosia vastaan.

Mies oli monessa muutenkin mukana. Hänellä oli toinen loistopaikka, mutta pallo läheltä yli maalin. Omassa päässä oli sattua kömmähdys, kun epäselvyydet pallontavoittelutilanteessa aiheutti sanaharkan oman joukkueen maalivahdin kanssa, pallon lähes karatessa omaan maaliin.

Maalintekotaidon lisäksi kosovolaistaustainen kärkipelaaja tunnetaan tuittupäisyydestään – hän otti viime kaudella peräti yhdeksän varoitusta liigaotteluissa – mutta nyt miehet laittoivat kättä päälle tilanteen jälkeen.

Kreikan liigaa on pelattu yhdeksän kierrosta ja Atromitos on hyvissä asemissa sarjan viidentenä.

Katso tästä videoklippi maalista ja muista tapahtumista.