Markku Kanerva jatkaa Mixu Paatelaisen oikeana kätenä Huuhkajissa
Kuva: Juha Tamminen
Markku Kanerva, 48, jatkaa Huuhkajien valmennusryhmässä Mixu Paatelaisen oikeana kätenä myös vuoden 2013 ajan, kertoo Palloliitto tiedotteessaan.
Kanerva aloitti Palloliitossa vuonna 2004 alle 21-vuotiaden maajoukkueen päävalmentajana. Hän toimi tehtävässä vuoden 2010 loppuun vietyään Pikkuhuuhkajat ensimmäistä kertaa kahdeksan joukkueen EM-lopputurnaukseen vuonna 2009.
A-maajoukkuetta Kanerva valmensi vastuuvalmentajana keväällä 2011 yhteensä kolmessa ottelussa ennen Paatelaisen nimitystä tehtävään, minkä jälkeen Kanerva on kuulunut A-maajoukkueen valmennusryhmään.
Kanverva edusti pelaajaurallaan maajoukkuetta 59. A-maaottelussa, joissa teki yhden maalin. HJK:ssa ja FinnPassa hän pelasi yhteensä 292 pääsarjaottelua, joissa syntyi 29 maalia. Urallaan Kanerva on voittanut viisi Suomen mestaruutta sekä kolme Suomen Cupia.
Lisäksi Kanerva pelasi kaksi kautta Ruotsissa IF Elfsborgin joukkueessa. Kanervan meriitteihin kuuluu myös viisi ottelua UEFA Mestarien liigassa, sekä valinta vuoden valmentajaksi Suomen urheilugaalassa 2009.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”