FC Lahden hyökkääjä selättänyt loukkaantumisensa – ”Pystyn tekemään maali per peli”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kauden tehokkaasti aloittaneen Tommi Karin kausi päättyi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaakaan. Kauden yhdeksännessä ottelussa miehen polven eturistiside katkesi ja loppukausi meni sivussa.
Nyt mies tekee paluuta kentille. Juoksukunto on jo entisen veroinen, mutta kontakteja vielä varotaan.
– Kannattaa pitää järki kädessä, ettei joudu uudestaan lasaretin puolelle. Juoksukunnossa olen, mutta pelikuntoon ei ole kiire, Kari kertoo FC Lahden kotisivuilla.
26-vuotias pienikokoinen hyökkääjä oli viime kaudella liigacupin maalipörssin ykkönen ja varsinaisen sarjan alkuunkin hän ehti tehdä neljä osumaa ennen pitkää huiliaan. Mies uskookin, että samanlainen vire löytyy myös tänä vuonna ja pelipaikka viime kauden tapaan hyökkäyksen laidalla kelpaa.
– Viime talven Liigacupissa iskin noin maali per peli. Se on lukema, johon tiedän pystyväni myös ensi kaudella. Meidän taktiikassa laituri ei tarkoita, että vasen jalka koskettaa sivurajaa, vaan se on luovempi. Jos joutuisin pelaamaan kiskoilla, niin en viihtyisi.
FC Lahti isännöi Liigacupin ensimmäisessä pelissä JJK:ta Kisapuiston tekonurmella keskiviikkona klo 18.00.
Lue Tommi Karin haastattelu kokonaisuudessaan tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin