FC Lahti kaipaa menestystä Liigacupista – ”Haastava lähtökohta”
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti avaa tämän kauden Liigacupin keskiviikkona, kun se isännöi JJK:ta keskiviikkona Kisapuiston tekonurmella. Joukkueen lähtökohdat otteluun eivät ole optimaaliset, koska valmistautumisaika on lyhyt – kuten myös vastustajalla. Viime kaudella joukkue jäi kilpailussa alkulohkoon.
– Toki tässä on haastava lähtökohta, mutta etu- tai jälkikäteen ei selitellä mitään. Yritämme pelata laadukasta jalkapalloa huomisesta lähtien ja siitä lähdetään kohti Veikkausliigaa, joukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen kertoo FC Lahden kotisivuilla.
– Virallista tavoitetta emme ole päättäneet, mutta tietysti haluamme lohkosta jatkoon, mikä toisi lisää kauteen valmistavia pelejä. Se on minimitavoite.
Joukkueilla mukana testimiehiä
Yllämainittujen lisäksi alkulohkossa pelaavat myös turkulaiset TPS ja FC Inter. Avausvastustajan Kautonen tietää olevan yhä kova, vaikka joukkueen ykkössyömähammas Tamas Gruborovics vaihtoi maisemaa. – Heillä on edelleen laadukas ja nimekäs joukkue. Heilläkin on varmasti nuori, innokkaita pelaajia mukanaan. FC Lahden kokoonpanosta Jonne Kemppisen ja Loorents Hertsin pelaaminen on flunssan vuoksi epävarmaa. Varmuudella poissa sopimuspelaajista ovat Rafael, joka on vielä Brasiliassa, sekä reisivammasta kärsivä Joel Mero. Joukkueella on pelaajaryhmässään mukana A-junioreista nostettu Jasse Tuominen sekä aiemmin Akatemiassa pelannut Mikko Tuomi. Testissä oleva saksalais-tunisialainen Mohamed Labiadh nähdään pelaavassa kokoonpanossa. Lisää tietoa JJK:n kokoonpanosta voit katsoa tästä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin