MYPA:n riveissä viime kaudella pelannut Marko Selin hakee yhä pelipaikkaa virolaisseura FC Floran riveihin.

Laitapelaajana viihtyvä Selin oli tammikuussa viikon ajan tallinnalaisseuran testissä. Testi sujui hyvin, mutta seura odottaa pelaajalta vielä lisänäyttöjä.

FC Flora on mukana helmikuussa järjestettävässä OrsaSport Tournamentissa, joka pelataan Vantaalla. Virolaisseura pelaa tuossa turnauksessa kaksi ottelua, PK-35 Vantaata sekä Selinin entistä seuraa MYPA:a vastaan.

Kakkosessa pelaavan Gnistanin mukana harjoitteleva Selin on pitänyt itsensä hyvässä kunnossa tuota turnausta varten.

– Siinä on kaksi kovaa peliä. Näiden otteluiden jälkeen pitäisi olla hommat selvillä, mihin suuntaan lähdetään, Selin sanoo SuomiFutis-sivuston haastattelussa.

FC Flora teki Seliniin vaikutuksen jo testijakson aikana.

– Minulle jäi erittäin hyvä kuva seurasta. Harmittaa, että loukkaannuin vähän heti alkuviikosta. En sitten päässyt kuin muutamaan treeniin mukaan, mutta onneksi pystyin yhden pelin pelaamaan.

– Jäi kyllä hyvä maku. Ammattimaista toimintaa, Selin vakuuttelee.

Jatkuuko ura sittenkin Kakkosessa?

Selinin peliaika jäi viime kaudella vähäiseksi. Vaikka miehen tilille merkittiin 15 ottelua, peliaikaa kertyi kuitenkin vain noin 500 minuuttia.

Ensi näkemältä Floraasta voisi löytyä rooli suomalaiselle:

– Jokaisella joukkueella on eri pelityylit ja -systeemit. Ainakin tuon ensimmäisen treenipelin perusteella sopeuduin hyvin tuohon Floran ryhmään. He tykkäävät pelata ja hallita palloa. Se sopi minulle ensivaikutelman perusteella hyvin.

Selin pelasi lauantaina Gnistanin riveissä harjoitusottelun Atlantista vastaan. Pelaaja myöntää, että Erkka V. Lehtolan miehistö voi olla hänelle vaihtoehto, jos FC Flora ei tarjoa sopimusta.

Jaakko Käyhkö
(Twitter:@JaakkoKayhko)