Petteri Forsellille puhtaat paperit Huuhkaja-debyytistään: ”Käytin omia vahvuuksiani”
Kuva: Juha Tamminen
Keskiviikon 1-2-tappiossa Israelille Huuhkajien ainoan maalin tehnyt maajoukkuedebytantti Petteri Forsell oli joukkueen harvoja ilopilkkuja. Mies pääsi kentälle vaihdosta 73. minuutilla ja maalinsa lisäksi hän järjesti näppärällä siirrolla hyvän tekopaikan Roman Eremenkolle hetkeä aiemmin.
Pelin ilmeen määritti täysin Israelin nopea avausmaali, minkä jälkeen isännät tyytyivät vain johtoasemansa pitämiseen. Suomen peli ei ottanut käynnistyäkseen tiivisti puolustanutta joukkuetta vastaan. Lopulta tasoitus syntyi 87. minuutilla, mutta Suomen toinen paha puolustusvirhe lisäajalla johti tappioon.
– Israel teki maalin, me hallitsimme sitten loppupeliä kunnes he saivat yhden paikan lopussa ja tekivät siitä voittomaalin, Forsell pohti Palloliiton kotisivuilla.
– Toivoin, että saisin palloja ja myös sain niitä. Sen myötä käyttämään omia vahvuuksiani. Oli sinänsä hyvä paikka tulla kentälle, että pystyin keskittymään oikeastaan pelkästään hyökkäämiseen, Forsell kertoi.
”Upeaa pelata Eremenkojen kanssa”
Forsellin yhteispeli toimi parhaiten Romanin ja Alexei Eremenkon kanssa. Jokainen hallitsee hyvin pienessä tilassa pelaamisen. – Oli upea päästä kentälle Eremenkon veljesten kanssa. Muutama vuosi sitten katsoin maaotteluita ja heidän pelaamistaan, eikä käynyt mielessäkään että voisin itse olla mukana. Lue tästä päävalmentaja Mixu Paatelaisen kommentit ottelussa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”