Perparim Hetemaj ei intoile Xavin poissaolosta: ”Jauhavat peliä samalla tasolla”
Kuva: Juha Tamminen
Suomi kohtaa perjantaina Espanjan MM-karsintapelissä. Isännät mediatietojen mukaan lepuuttaa Barcelonan maestroa Xavia pikkuvaivojen vuoksi, mutta Huuhkajien keskikenttäpelaaja Perparim Hetemaj ei koe, että tästä saataisiin juuri mitään etua.
– Ei se tuo. Xavi nimenä on ehdottamasti maailman huippua, mutta heillä on niin kovia pelimiehiä, että pystyvät jauhaamaan peli samalla tasolla, Hetemaj kertoi Huuhkaja.tv:n haastattelussa.
– Nostaisin Andres Iniestan joukkueen parhaimmaksi pelaajaksi. Yleensä olen pelannut vasemmalla ja hän enemmän vasemmalla, niin ei me kovin paljoa törmätä. Ehkä hyvä niin.
Suurta ennakkosuosikkia vastaan ei voi lähteä haastamaan kuin yhdellä tapaa.
– Samalla tavalla lähdetään, miten kaikki, ainakin melkein, lähtevät heitä vastaan. Tiivis puolustus ja nopeat vastaiskut.
– Ollaan käyty nyt vähän läpi heidän hyökkäämistä ja omaa puolustamista. Ennen peliä mietitään vielä omaa hyökkäämistä. Kova joukkue ja varmasti meidän minimoida virheemme yksilö- ja joukkuetasolla, jos halutaan tulosta.
Espanja-Suomi MM-karsintaottelu pelataan perjantaina Gijonissa klo 21.45 alkaen. Ottelu televisioidaan suorana lähetyksenä YLE TV2-kanavalla klo 21.00 alkaen.
Katso tästä Hetemaj’n haastattelu kokonaisuudessaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä