FC Lahdessa liigaa pelannut puolustaja AC Oulun haaviin – ”Loukkaantumiset jääneet taakse”
Kuva: Juha Tamminen
AC Oulu on solminut kolme uutta pelaajasopimusta, kun maalivahti Tommi Lindholm, keskikenttäpelaaja Henry Mäkäräinen ja puolustaja Juho-Matti Heikari raapustivat nimensä paperiin, seura tiedotti maanantaina verkkosivuillaan.
Kaikki kolme pelaajaa ovat harjoitelleet ja pelanneet AC Oulun mukana koko juuri päättyneen harjoituskauden. Heikari ja Lindholm olivat AC Oulun harjoitusvahvuudessa osaksi jo kauden 2012 aikana.
Heikari on vuonna 1991 syntynyt lahtelaislähtöinen pelaaja, joka muutti vuosi sitten Ouluun opiskelujen perässä. Mies on edustanut FC Lahtea 11 kertaa Veikkausliigassa.
– Hän on pelannut Ykköstä kovempia pelejä urallaan ja nyt kun loukkaantumiset ovat jääneet taakse, hänellä on kaikki edellytykset taistella meillä peliajasta, AC Oulun urheilujohtaja Mika Nurmela kertoo seuran kotisivuilla.
Vuonna 1995 syntynyt Tommi Lindholm on vartioinut AC Oulun maalia lähes jokaisessa talven ja kevään harjoitusottelussa. Hän pelasi viime vuonna OLS:n A- ja B-junioreissa. Nuorukaisen sopimus on voimassa vuoteen 2016 saakka.
19-vuotias kajaanilaislähtöinen Mäkäräinen liittyi AC Oulun vahvuuteen marraskuussa testijaksolle. Miehen kanssa tehtiin kolmen vuoden sopimus.
AC Oululla on nyt kasassa 19 pelaajasopimusta kaudella 2013. Kausi starttaa huhtikuun lopulla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”