OPS teki voitollisen tuloksen – ”Tästä on hyvä jatkaa”
Kuva: Juha Tamminen
Oulun Palloseura-jalkapallo ry teki päättyneellä tilikaudella 53 062,44 euron tuloksen, seura tiedottaa.
Voitollisen tilinpäätöksen arvoa nostaa se, että tilikauden aikana OPS rakensi noin kahden miljoonan euron harjoitushallin valmiiksi. Seuran tiedotteen mukaan harjoitushalli on OPS:n neljässä vaiheessa rakentaman harjoituskeskuksen ensimmäinen osa. Opetusministeriön OPS:lle myöntämä 750 000 euron valtionavustus ei ole mukana tuloslaskelmassa.
– Seuran puheenjohtajana olen erityisen iloinen, että onnistuimme siinä, mikä on meidän pääprioriteetti eli talouden kivijalka. Täytyy kiittää hyvästä tilinpäätöksestä seuramme manageria, Miika Juntusta ja muuta markkinointitiimiä, OPS-jalkapallo ry:n puheenjohtaja Hannu Takkula sanoo.
– Tästä on hyvä jatkaa tähän kauteen. Iso asia on se, että OPS:n harjoitushalli on saatu nyt valmiiksi ja pääsemme hyödyntämään sitä ensi talvena täysimääräisesti. Positiivinen tilinpäätös on signaali siitä, että otamme niitä askelia, mitä olemme luvanneet ottaa.
– Viime kausi ei ollut urheilullisesti aivan sitä, mitä odotettiin, mutta päävalmentajamme Luiz Antonio teki kuitenkin hienoa työtä ja saatiin lopulta urheilullinenkin tulos hyväksi, hän jatkaa.
Tavoitteena nousu Veikkausliigaan
OPS sijoittui viime kaudella Ykkösessä viidenneksi. Seuran hallituksen mukaan OPS etenee aikataulussa tavoitteidensa kanssa. Palloseuran toiminnan pääajatuksena on luoda seuralle ensin vakaa taloudellinen pohja sekä rakentaa olosuhteet ja organisaatio kuntoon. Kilpailutoiminnan tavoitteena on nousu Veikkausliigaan. Viime tilikauden voitto käytetään OPS:n harjoituskeskuksen toisen osan eli harjoitushallin päätyyn rakennettavan seuratalon investointeihin. Noin 1450 neliömetrin kokoiseen seurataloon tulee muun muassa viisi asuntoa, toimistotiloja, neuvotteluhuone, VIP-tilat, pukuhuoneet, pyykkitupa, kuntosali ja ravintola, josta on näkymä harjoitushallin puolelle. Seuratalo valmistunee keväällä 2014.LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin