Ei kelvannut Veikkausliigan seuroille näytille – nyt hurjalla summalla mestariryhmään
Kuva: Juha Tamminen
Virolainen hyökkääjä Henrik Ojamaa siirtyy kolmen vuoden mittaisella sopimuksella Puolan hallitsevan mestarin Legia Varsovan riveihin. Kaksi vuotta sitten mies ei kelvannut useampaan liigaseuraan edes näytille.
Vuonna 2011 Ojamaa, tuolloin 20-vuotias, oli yksi Viron jalkapalloilun suurimpia lupauksia, joka oli ehtinyt jo kartuttaa kokemusta ulkomailta akatemian ja lainapestien avulla. Lupaus ei kuitenkaan herättänyt juurikaan kiinnostusta kotimaan pääsarjassa, sillä pelaajan agentin Jonne Lindblomin mukaan peräti 12 liigaseuraa päättivät olla ottamatta miestä tuolloin edes näytille.
Lopulta vain RoPS antoi pelaajalle mahdollisuuden ja tarjosikin sitten sopimusta.
– Muistaakseni hän oli RoPS:n mukana päivän ja heti tarjottiin sopimusta. RoPS:lle propsit, Lindblom veistelee SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
– Kyllähän tämä kertoo jotain suomalaisseurojen skouttaamisesta. Toki sitten tuon RoPS-kauden jälkeen suomalaiset seurat olivat pelaajasta kiinnostuneita.
Kun Ojamaan sopimus RoPS:n kanssa päättyi puolikkaan kauden jälkeen, sai hyökkääjä lopulta pelipaikan Skotlannin Valioliigasta Motherwellin riveistä. Skotlannissa virolainen paukutti puolentoista kauden aikana 65 ottelussa 13 maalia ja syötti 24 osumaa.
Näytöt avasivat tien Puolan mestarijoukkueeseen. Lindblom ei voi paljastaa siirtosummaa, mutta vahvistaa summan olleen huomattava.
– Useampi seura oli Ojamaasta kiinnostunut, Lindblom kertoo ja mainitsee nimeltä Kasper Hämäläisen edustaman Lech Poznanin.
Jaakko Käyhkö
(Twitter:@JaakkoKayhko)
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa