Näin Huuhkajien pelaaja perustelee erikoista siirtoaan
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien Alexei Eremenko juniorin siirtymistä Rubin Kazanista Kazakstanin pääsarjassa pelaavaan FC Kairatiin on ihmetelty.
Siirrossa on kuitenkin oma logiikkansa: tärkein syy on kazakkiseuran päävalmentajassa, sillä Kairatia valmentaa slovakialainen Vladimir Weiss, jonka Eremenko tuntee Moskovan Saturnin ajoiltaan.
Miehet olivat Saturnissa samaan aikaan vuosina 2006-07. Eremenko lähti Kazakstaniin peliajan perässä, mitä Rubin ei pystynyt tarjoamaan.
– Tunnen hyvin Vladimir Weissin, sillä pelasin hyvän kauden Saturnissa hänen kanssaan. Weiss tietää kaikki minun hyvät ja huonot puolet, ja pystyy ottamaan maksimit irti minusta, Eremenko sanoo uuden seuransa verkkosivuilla.
– Jos Weiss ei olisi täällä, tuskin olisin tullut Kairatiin. En ole nuori, mutta en ole myöskään vanha. Voin pelata vielä muutaman vuoden korkealla tasolla. Ja se kaikki mitä olen kuullut Kairatista, on vain positiivista.
– Minulle tärkeintä on tällä hetkellä saada pelata. Kun keskustelin valmentajan kanssa, tajusin, että tällä seuralla on kunnianhimoa. Urani kannalta tämä siirto on hyvä askel. Siksi en sitä kauan aikaa miettinyt.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan

- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin