TPS-puolustaja: ”Tässä sarjassa on vaan kovia vastustajia” – katso ottelukooste
TPS kukisti RoPS:n Veikkausliigassa maalein 2-1. Voiton myötä turkulaisryhmä on entistä lähempänä kärkikahinoita.
Turkulaiset eivät päässeet tiistaina helpolla, sillä rovaniemeläisillä oli ottelussa useampi maalipaikka.
– Tässä sarjassa on vaan kovia vastustajia. Kun tilaa tuli laidalle, päätin mennä. Päästiin tauolle johdossa, mutta tiesin, että ei tämä ole vielä tässä, TPS:n Jani Tanska mietti.
– Meillä oli paikkoja, mutta palloa ei saada nyt millään maaliin. Joku Roope Riski oli varmaan tehnyt noista muutaman, RoPS-luotsi Kari Virtanen puolestaan arvioi.
TPS johti ottelua kahden maalin turvin vartti ennen loppua, mutta rovaniemeläisten kavennuksen jälkeen isäntien päätyyn tuli ylimääräistä tutinaa.
– Niinhän se aina menee, että kun vastustaja pääsee kaventamaan lopussa maalin päähän, tulee lisäpainetta. Laskeuduttiin jonkin verran, mutta kestettiin ihan hyvin. Viimeisestä neljä pelistä on nyt kolme voittoa ja yksi tasapeli. Suunta on oikea, Tanska kertoi.
TPS matkaa sunnuntaina Jyväskylään, jossa se kohtaa maanantaina JJK:n.
Veikkausliiga keskiviikkona
FF Jaro – FC Inter 0-0
IFK Mariehamn – KuPS 4-2 (2-1)
MYPA – HJK 2-4 (1-1)
TPS – RoPS 2-1 (1-0)
VPS – FC Honka 1-1 (0-1)
FC Lahti – JJK 2-1 (0-1)
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!