FC Lahden Juha Malinen uudesta vahvistuksesta: ”Käyttöä myös erikoistilanteissa”
Kuva: Juha Tamminen
Jean Fridolin Nganbe Nganbe siirtyy FC Lahteen loppukauden ajaksi, vahvistaa lahtelaisten seuratiedote.
Vikkelä kamerunilaislaituri siirtyy Kuhnurien väreihin Miesten Ykkösessä pelaavasta Oulun Palloseurasta. 25-vuotias Nganbe Nganbe saapui Lahteen torstaiaamuna lääkärintarkastukseen, jonka jälkeen hän osallistui välittömästi joukkueen harjoituksiin.
Kamerunilaislaituri on FC Lahden päävalmentajalle Juha Maliselle tuttu mies, sillä hän hankki Nganbe Nganben vuonna 2010 AC Oulun paitaan. Tuolloin kamerunilainen pelasi Veikkausliigassa yhteensä 20 ottelua, joissa hän teki kaksi maalia.
Liigavuoden jälkeen Nganbe Nganbe siirtyi Puolan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneen MKS Odran riveihin, josta hän palasi takaisin Suomeen vuonna 2011. Tällä kertaa seuraksi löytyi OPS. Kuluvalla kaudella Nganbe Nganbe on pelannut Ykkösessä yhdeksän ottelua, joissa hän on viimeistellyt yhden maalin.
Päävalmentaja Juha Malinen on tyytyväinen saadessaan Nganbe Nganben riveihinsä. Hän tietää, mitä odottaa uudelta vahvistukselta.
– Hän on parhaimmillaan pirteä, hyvin liikkuva, aktiivinen, aggressiivinen ja rohkea pelaaja. Alkaa kuulostaa hieman siltä, miten olemme viime aikoina pelanneet, Malinen hymähtää.
– Pelipaikka tulee löytymään joko kärjen alapuolelta tai laidoilta. Vasenjalkaisena hänelle tulee olemaan käyttöä myös erikoistilanteissa, Malinen kertoo.
Nganbe Nganbe on FC Lahden käytettävissä ensi maanantaina, jolloin joukkue kohtaa Kisapuistossa MYPA:n.
Lähde: FC Lahden verkkosivut.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan