Barcelonaan alkukesästä siirtynyt brassitähti Neymar osoitti viimeistään Confederations Cupissa, että mies pärjää myös kaikkien kovimmassa paikassa. Mies oli hankala pideltävä mm. Italialle ja Espanjalle, joiden ryhmissä pelasi Euroopan huippuseuroissa pelaavia puolustajia. 21-vuotias virtuoosi uskoo, että hän ja Barcan ykköstähti Lionel Messi pystyvät täydentämään tosiaan eikä syömään toistensa tehoja. – Toivon, että yhteistyö Messin kanssa kirjoitetaan historiaan. Meillä on kaikki tarvittava sen tekemiseen. Minulle on suuri kunnia ja unelma päästä pelaamaan hänen rinnalleen – maailman parhaan pelaajan – ja siksi valitsin Barcelonan, Goal.com siteerasi Neymaria. Neymarin uskottiin alunperin jäävän kotimaahansa pelaamaan vuoden 2014 MM-kisoihin asti, jotka pidetään juuri Brasiliassa. Siirtyminen Eurooppaan oli kuitenkin nyt ajankohtaista. Barcelona maksoi miehestä peräti 57 miljoonaa euroa ja teki pelaajan kanssa viiden vuoden sopimuksen. – Minun tarinani Santosin (miehen brassiseura) oli upea. Mutta nyt minulla on uusi seura ja uusi elämä Barcelonassa, mihin keskityn täydellisesti.

Barcelonalle uusi luotsi ensi viikolla

Barcelonan tulevaan kauteen valmistautuminen sai ylleen tummia pilviä, kun joukkueen päävalmentaja Tito Vilanova ilmoitti luopuvansa pestistä terveysongelmiensa vuoksi. Mies joutuu tämän tästä käymään syöpähoidoissa sylkirauhassyövän vuoksi USA:ssa. Hän oli jo keväällä yhteensä parisen kuukautta poissa joukkueen toiminnasta sairautensa vuoksi. Barcelona on ilmoittanut tiedottavansa ensi viikon alussa uudesta päävalmentaja Katso tästä aiempi juttumme todennäköisimmistä ehdokkaista.

LUE MYÖS: