VPS:n Cheyne Fowler kuntoutumassa – ”Tein virheen jatkaessani harjoittelua”
Kuva: Juha Tamminen
VPS:n kokenut Cheyne Fowler on ollut koko alkukauden sivussa polvivaivojen vuoksi.
Vaasalaisseuran nettisivujen mukaan keskikenttäpelaaja on sitkeästi ja tunnollisesti kuntouttanut itseään päästäkseen taas pelikuntoon. Fowler haluaakin olla mukana auttamassa Vepsua menestymään.
Etelä-Afrikasta kotoisin oleva Fowler satutti polveaan talvella Seinäjoella pelatun Komia-turnauksen yhteydessä. Pelaajan mukaan jalkaan ei kohdistunut törmäystä tai muutakaan kolhua.
– Loukkaantuminen tapahtui joko Komia-turnauksessa tai heti sen jälkeen, en ole aivan varma. Pelasimme kolme peliä kolmeen päivään ja aloin tuntea sen jälkeen epämukavuutta polvessani. Tein virheen jatkaessani harjoittelua lähes kuukauden verran, koska kipu ei tuntunut niin kovalta. Sitten tuli vaihe jolloin minun oli pakko mennä kuvauttamaan se ja siellä ilmeni vaurio rustossa, Fowler kertoo.
VPS-käskijä Olli Huttunen valitsi Fowlerin mukaan jo viime viikon sunnuntaina pelatun KuPS-ottelun kokoonpanoon. Tuolloin vielä ei vastuuta tullut, mutta seuraava tilaisuus siihen on tulevana sunnuntaina FC Interiä vastaan.
– Olin joukkueen mukana penkillä Kuopiossa ja toivon olevani myös sunnuntaina. Olen valmis siihen rooliin missä Oka ja Petri Vuorinen haluavat minun olevan, pelaaja sanoo.
Lue Fowlerin pitkä haastattelu VPS:n sivuilta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”