IFK Mariehamn -luotsi Pekka Lyyski: ”Vuoden tärkein peli”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn matkaa lauantaiksi Rovaniemelle toista kertaa viikon sisällä. Nyt panoksena on paikka Suomen Cupin finaalissa ja maarianhaminalaisleirissä ei peitellä ottelun tärkeyttä.
IFK Mariehamn on jo kolmatta kertaa peräkkäin Suomen Cupin neljän parhaan joukossa. Päävalmentaja Pekka Lyyski toivoo, että tällä kertaa viimeisetkin palaset loksahtaisivat paikoilleen.
– Tämä on tällä hetkellä vuoden tärkein peli. Tavoite on saada IFK ensimmäistä kertaa finaaliin. Olemme saaneet loukkaantuneille paikkaajia ja ilmapiirijoukkueessa on hyvä, Lyyski kertoo Suomen Cupin verkkosivuilla.
Jos kauden aiempia kohtaamisia katsoo, on IFK suosikki. Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kolmesti. RoPSille on tehty kotona vain seitsemän maalia, mutta peräti viisi näistä on iskenyt IFK. Voittosaldokin on saarelaisille 3-0.
– Se on vain sattumaa. Meillä on ollut tällä kaudella hyviä ja huonoja pelejä, Rovaniemelle ovat sattuneet hyvät pelit. Olemme melko erilaisia joukkueita, me haluamme pelata pidempiä hyökkäyksiä, Lyyski pohtii.
Välierä Rovaniemellä alkaa lauantaina kello 16.00.
LUE MYÖS:
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan

- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan