Chelsean Evertoniin loppukaudeksi lainaama Romelu Lukaku uskoo saavansa säännöllistä peliaikaa liverpoolilaisseurassa, mitä tuskin olisi ollut luvassa Lontoossa. 20-vuotias hyökkääjä lainattiin viime kaudeksikin toiseen Valioliiga-seuraan. Kausi West Bromwichissa olikin mainio hänen tehdessä peräti 17 liigamaalia. Lukakun tavoitteena Valioliiga-roolin kasvattamisen kanssa on saavuttaa paikka MM-kisoihin Belgian maajoukkueen kanssa. Maa johtaa omaa karsintalohkoaan. – Kehittymiseni ja tulevien MM-kisojen kannalta minulla ei ollut varaa istua vaihtopenkillä Chelseassa. Evertonissa voin jatkaa kehittymistä, koska seura pelaa hyvää ja kaunista jalkapalloa, maajoukkueen leiriltä tavoitettu hyökkääjä kertoi Soccernews-sivustolle. Evertonin pelityyli on täksi kaudeksi muuttunut, kun Roberto Martinez tuli seuran peräsimeen. Espanjalaisluotsin oli vahvasti mukana Lukakun ylipuhumisessa. – Halusin tietää tiettyjä asioita ennen kuin sovin tulostani. Kun menet lainalle, sinun pitää varmistua peliajasta. Martinez soitti minulle, vakuutti minut ja jutteli paljon mukavia asioita. – Myös maajoukkuekaverini Kevin Mirallas oli huoneessani lähes koko ajan ja hän kertoi kuinka asiat toimivat Evertonissa, mikä rohkaisi minua.

LUE MYÖS: