Meksikon valmentaja sai kenkää
MM-karsinnoissa pahasti konttaava Meksiko antoi päävalmentaja José Manuel de la Torrelle potkut. ”Chepon” erottamisella on spekuloitu jo pitkään, mutta vielä heinäkuussa hän sai maan jalkapalloliitolta armonaikaa. Lauantain vastaisena yönä kärsitty 1-2-kotitappio MM-karsintaottelussa Hondurasia vastaan oli kuitenkin liikaa.
Suomeakin vastaan lokakuun lopussa pelaavan Meksikon vuosi on ollut vaisu. Se jäi kesäkuisessa Confederations Cupissa alkulohkoonsa eikä selvinnyt heinäkuussa Pohjois- ja Keski-Amerikan mestaruusturnauksen Gold Cupin loppuotteluun nöyrryttyään turnauksessa kaksi kertaa Panamalle. Tuskaisinta Meksikon taival on kuitenkin ollut meneillään olevissa MM-karsinnoissa. Maanosan karsinnan päätösvaiheen otteluista Meksiko on kyennyt voittamaan vain yhden ja seitsemässä pelissä on syntynyt ainoastaan neljä maalia.
Tällä hetkellä Meksiko onkin kahdeksalla pisteellään karsintalohkossaan vasta neljäntenä, kun suoran MM-kisapaikan saa lohkon kolme parasta maata. Kurssin kääntämiseen on aikaa enää kolme ottelua ja jo tulevana tiistaina on edessä todella vaikea vieraspeli Yhdysvaltoja vastaan. Mediotiempon mukaan joukkueen valmennusvastuun ottaa ainakin tilapäisesti kakkosvalmentaja Luis Fernando Tena, joka johdatti Meksikon olympiajoukkueen kultamitaleille Lontoon olympialaisissa viime vuonna.
Meksiko on ollut mukana MM-turnauksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 lähtien. Edellisen kerran se jäi karsintaan vuonna 1982. Vuoden 1990 MM-kisoihin se ei selvinnyt kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n asettaman kilpailukiellon takia.
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus

- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana