Mika Lehkosuo: ”Muutos pitää tulla pelaajien pään sisältä”
FC Honka menetti maanantaina turvallisen tuntuisen 2-0-johtoaseman sarjajumbo JJK:a vastaan 3-3-tasapeliksi. Päävalmentaja Mika Lehkosuo ei silitellyt omiensa päitä taiston päätyttyä.
Honka meni ensimmäisellä puoliajalla 2-0-johtoon Tim Väyrysen osumilla. Nuori hyökkääjä viimeisteli tuomarin antamalla lisäajalla vielä hattutemppuun vaadittavan kolmannen maalin, mutta väliin mahtui myös jyväskyläläisten kolme osumaa. Tai tarkemmin sanottuna kaksi, yksi merkattiin Hongan keskikenttäpelaaja Ruben Palazuelosin omaksi maaliksi.
– En kehunut pelaajia toisen puoliajan esityksestä. Turha toistaa sitä enää tässä sanatarkasti. Pelaajien pitää nyt päättää haluavatko he jatkaa tätä kautta. Tuntui toisella puoliajalla välillä siltä, ettei kiinnosta, ”Bana” Lehkosuo kuvaili tuntojaan ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
– Olin tietysti [kopissa] hermostuneempi, mutta kuten sanoin, turha sitä on enää tässä toistaa.
Tim Väyrynen teki uransa ensimmäisen liigahattutempun. Muita onnistujia isännistä oli vaikea hakea. Honka kohtaa seuraavaksi IFK Mariehamnin vieraissa tulevana sunnuntaina.
– Kentällä on 11 pelaajaa. Joku pelaa tuollaisetkin hetket paremmin kuin toinen. Urheilu on raakaa. Jos haluamme lopettaa tekemisen kesken kaiken niin toinen tulee ja käyttää tilaisuuden hyväkseen.
– Muutos pitää tapahtua pelaajien pään sisällä. Tuollaista retkahdusta kesken kaiken ei saa tulla. Kaikkien pitää miettiä, kuka haluaa kautta jatkaa ja vetää joka sekunti treeneissä ja peleissä, varsinkin peleissä, täysillä. Se on toivottavasti muutos, mitä tapahtuu, Lehkosuo päätti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”