Antti Muurinen tarkkailumatkalle Brasiliaan – MYPA julkisti yhteistyösopimuksen
Kuva: Juha Tamminen
Myllykosken Pallo -47 ja brasilialainen suurseura Fluminense FC ovat solmineet laajamittaisen yhteistyösopimuksen, kertoo seuratiedote.
Sopimus sisältää urheilullisen yhteistyön lisäksi myös mahdollisuuksia suomalaisyrityksille avata uusia myynti- ja markkinointikanavia Brasilian ja koko Etelä-Amerikan markkinoilla.
Fluminense on Brasilian suurimpia ja menestyksekkäimpiä seuroja, jolla on junioreissa noin 300 pelaajaa ja yksi maanosan arvostetuimmista akatemioista. Suurien pelaajamäärien vuoksi pääsy ykkösjoukkueeseen on pelaajille haastavaa. Nyt solmittu sopimus antaa 18-21-vuotiaille lahjakkuuksille mahdollisuuden päästä tutustumaan eurooppalaiseen jalkapalloiluun ja samalla erilaiseen kulttuuriin MYPA:n kautta.
Pelaajia ei ole Fluminensesta tulossa MYPA:an vain tutustumaan, vaan tarkoitus on että pelaajat pelaavat MYPA:n riveissä vähintään kokonaisen kauden. MYPA:n uusi päävalmentaja Antti Muurinen on jo marraskuussa matkaamassa Rio de Janeiroon tarkkailemaan akatemiapelaajia.
Yhteistyö toimii myös toiseen suuntaan eli MYPA:sta on mahdollisuus niin pelaajien kuin seurantoimihenkilöiden lähteä vaihtamaan ja lisäämään tietotaitoa sekä tutustumaan Fluminenseen ja eteläamerikkalaiseen huippujalkapalloon.
MYPAn ja Fluminensen välinen sopimus on ainutlaatuinen, eikä kummallakaan ole vastaavia sopimuksia toisten seurojen kanssa Suomessa tai Brasiliassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”