Barca-legenda mukana Huuhkajat kohtaavassa joukkueessa
Kuva: Getty Images
Suomen osalta karsinta jalkapallon MM-kisoihin päättyi viime viikolla, mutta syksyn ottelut eivät vielä siihen loppuneet. Valmistautuminen ensi vuonna alkaviin EM-karsintoihin alkaa välittömästi ja tämän vuoden puolelle mahtuu vielä kaksi ystävyysottelua. Wales kohdataan vieraskentällä marraskuussa ja jo ensi viikolla vastaan asettuu Meksiko.
Ottelu Meksikoa vastaan pelataan Yhdysvaltain San Diegossa ensi viikon torstaina klo 5 Suomen aikaa. Koska kyseessä ei ole kansainvälinen maaottelupäivä, matkustaa Mixu Paatelaisen Suomi paikalle niin sanotulla ”liigamaajoukkueella”. Käytännössä koko joukkue tulee koostumaan Veikkausliiga-pelaajista, sillä pääosa Euroopan sarjoista on ensi viikolla täydellä käynnissä.
Meksiko sen sijaan on liikkeellä lähes parhaalla miehistöllään. Ottelu on sille elintärkeä kenraaliharjoitus marraskuiseen MM-jatkokarsintaan Uutta-Seelantia vastaan. Samalla se on maan vasta tehtävään nimetyn päävalmentajan Miguel Herreran ainoa mahdollisuus tutustua pelaajiin paremmin. Viikko sitten Costa Rican MM-karsinnassa kohdanneessa joukkueessa oli mukana vain neljä Euroopassa ammatikseen pelaavaa pelaajaa, ja kun koko muu joukkue palloilee maan omassa pääsarjassa, on jalkeilla likimain paras mahdollinen kokoonpano.
Rafa Márquez Veikkausliiga-pelaajien haasteena
Kaikkein nimekkäin pelaaja Meksikon joukkueessa on Rafael Márquez, joka edusti Barcelonaa peräti seitsemän vuoden ajan vuosina 2003-2010. Hän voitti Barcelonan paidassa myös kaksi kertaa Mestarien Liigan. Vielä vuosi sitten Márquez pelasi yhdessä Teemu Tainion kanssa New York Red Bullsissa. Muita nimekkäitä pelaajia Suomen kohtaavassa joukkueessa ovat muun muassa PSV:tä ja VfB Stuttgartia aiemmin edustanut Francisco ”Maza” Rodríguez, viime vuoden olympiafinaalissa kaksi maalia viimeistellyt Oribe Peralta sekä upean saksipotkumaalin toissa viikolla MM-karsinnassa tehnyt Raúl Jímenez. Meksikon kokoonpano on kokenut ison mullistuksen valmentajanvaihdoksen myötä, mutta käytännössä joukkueen runko on sama, joka kilpailee marraskuussa Uuden-Seelannin kanssa paikasta MM-kisoihin. Lyhyen valmistautumisajan takia kaikkiaan 10 joukkueen 22 pelaajasta tulee Meksikon hallitsevasta mestarijoukkueesta Club Américasta, jonka päävalmentajana tuore maajoukkueluotsi Herrera edelleen jatkaa. Meksikon joukkue Suomea vastaan: Maalivahdit: Jesús Corona, Cruz Azul Moisés Muñoz, América Puolustajat: Rafael Márquez, León Juan Carlos Valenzuela, América Francisco Rodríguez, América Paul Aguilar, América Miguel Layún, América Edwin Hernández, Léon Adrián Aldrete, América Miguel Herrera, Pachuca Hiram Mier, Monterrey Rodrigo Salinas, Morelia Keskikenttäpelaajat: Juan Carlos Medina, América Lucas Lobos, Tigres Carlos Peña, León Luis Mendoza, América Luis Montes, León Jesús Molina, América Alonso Escoboza, Santos Hyökkääjät: Oribe Peralta, Santos Raúl Jímenez, América Aldo de Nigris, ChivasLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet