BBC: ”FIFA ei aio riistää MM-kisäisännyyttä Qatarilta”
Kuva: Getty Images
FIFA tiedottanee perjantaina, että Qatarille vuodeksi 2022 myönnetyt jalkapallon MM-kisat eivät ole vaarassa siirtyä muualle, kertoo BBC Sport.
Päätöstä myöntää kisat maalle on kritisoitu, koska sen jälkeen on käynyt ilmi, että kisoja ei pystytä järjestämään normaalisti kesäkuukausina lämpötilojen noustessa sietämättömäksi.
Lisäksi myös kisapaikkoja rakentaneiden nepalilaisten työläisten olosuhteet ovat nousseet puheenaiheeksi, kun Guardian kertoi äskettäin kuolemantapauksista työmailla, missä olosuhteet ovat kuin orjilla. Lehden mukaan viime kesän aikana kuolemia on ollut yksi per päivä ja kisoihin mennessä määrä nousisi sadoista aina tuhansiin.
BBC:n saaman tiedon mukaan FIFA aikoo kuitenkin pitää kiinni päätöksestään myöntää kisat Qatariin, mutta aloittavan työläisten olosuhteiden seuraamisen.
Toinen ongelma ratkeaa, kun kisat ollaan siirtämässä talviaikatauluun, ajankohtana määrätyn vuoden marras-joulukuu tai seuraavan vuoden tammikuu. Euroopan jalkapalloliittojen kattojärjestö UEFA on jo puoltanut kisojen järjestämistä talvella (uutinen).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi