Huuhkajavahti Niki Mäenpää: ”Ei kapteenin poissaoloa voi väheksyä”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkue kohtaa tiistaina Pariisissa Ranskan MM-karsintojen viimeisessä ottelussa.
Suomen maalilla pelissä aloittanee Niki Mäenpää, joka on napannut joukkueen ykkösvahdin paikan itselleen. VVV-Venlon riveissä pelaava maalivahti lähtee varsin luottavaisena tiistain peliin.
– Mielestäni olemme kehittyneet todella paljon viimeisen vuoden aikana omassa pelityylissämme, joten lähden luottavaisena huomiseen otteluun, Mäenpää kertoi Suomifutis.comille.
Ranska nuiji perjantaina Australian maalein 6-0.
– Nyt on edessä karsintapeli, eikä harjoituspeli, mutta vakuuttavasti he voittivat. Kahdessa viimeisessä pelissä ovat tehneet kymmenen maalia, joka on todella paljon. Tietysti lähdemme tukkimaan linjoja, etteivät he pääse väleihin ja laukaisupaikkoihin. Todennäköisesti ei tule samanlaisia lukemia kuin perjantaina, Mäenpää sanoi.
Mäenpään edessä on normaalisti pelannut toisena topparina Niklas Moisander. Nyt kapteeni on kuitenkin sivussa polvivamman takia.
– Ei kapteenin poissaoloa voi väheksyä. Se on kova isku meille, mutta meillä on hyviä jätkiä tulossa paikkaamaan. Näytimme kesällä Valko-Venäjää vastaan, että pystyimme pelaamaan hyvin, vaikka ”Nikke” olikin poissa. Ei meidän joukkuepelaaminen yhteen mieheen kaadu, Mäenpää vakuutti.
Mäenpäälle ranskalainen jalkapallo on tuttua, sillä hän siirtyi Lensin riveihin 18-vuotiaana. Vastuu ranskalaisjoukkueessa jäi kuitenkin vähäiseksi kolmen kauden aikana.
– Minun Ranskan reissustani on pitkä aika, mutta tietysti henkilökohtaisella tasolla haluan näyttää ranskalaisille, että pystyn pelaamaan hyvällä tasolla futista, Mäenpää totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan