Ilves julkisti jatkosopimuksia
Kuva: Juha Tamminen
Jonne Hjelm, Ibrahim Köse ja Jaakko Juuti jatkavat Ilveksessä, kertoo seuratiedote.
Ilves ja Jonne Hjelm ovat sopineet hyvissä ajoin option lunastamisesta myös kaudelle 2014. Viime kaudella joukkueen tärkeimpiin pelaajiin lukeutunut Jonne Hjelm ja Ilves päättivät hyvissä ajoin ennen kauden päätöstä, että sopimuksen optiovuosi otetaan käyttöön.
Molemmat osapuolet olivat erittäin tyytyväisiä kauteen ja mitään syytä ei puolin ja toisin ollut miksi sopimusta ei olisi jatkettu. Jonne miehitti Ilveksen maalipörssin kärjen 12 osumalla yhdessä Kalle Multasen kanssa. Samalla lukemilla pelurit sijoittuivat Ykkösen maalipörssissä toiselle sijalle.
– Olen viihtynyt Ilveksessä erittäin hyvin ja sopimuksen automaattinen jatko oli loistava asia. Meillä oli hieno joukkue viime kaudella jossa oli mukava pelata ja ehkäpä juuri sen takia työn, opiskelun ja jalkapallon yhteensovittaminen oli helppoa.
Ilves ja Ibrahim Köse tekivät uuden sopimuksen niin ikään ennen kauden päätöstä. Osapuolet sopivat kolmen vuoden sopimuksesta Ilvekseen. Köse ei pelkästään pelaa jalkapalloa Tampereella vaan joukkueen yhteistyökumppani Rakennuspalvelu Eljaala tarjosi Köselle myös hyvän siviilityöpaikan parin muun Ilves-pelurin tavoin.
Ibra on nuori kyvykäs pelaaja jonka harteille on hyvä rakentaa joukkuetta seuraavan kolmen vuoden aikana.
”Olemme yksi yhteinen perhe ensi vuonnakin”
– Olen viihtynyt hyvin Tampereella ja valmennus halusi, että pysyn täällä. Oli helppoa tehdä uusi pitkä sopimus, koska minut on otettu hyvin vastaan joukkueessa ja koko Ilves-perhe faneineen on auttanut minua sopeutumaan Tampereelle. Olemme yksi yhteinen perhe ensi vuonnakin ja nousemme liigaan kauden päätteeksi. Jaakko Juuti jatkaa Ilveksessä 1+1 mallisella sopimuksella. Juuti lukeutui myös Ilveksen tärkeimpiin pelaajiin viime kaudella. Jaakko sai Ilveksen tukiverkoston kautta myös siviilityöpaikan joten osapuolilla oli helppo työ rustata nimet jatkosopimukseen. Jatkossa kannattaa vakuutusasioissa kääntyä LähiTapiolassa työskentelevän Jaakko Juutin puoleen. – Hyvät on fiilikset jatkaa Ilveksessä. Molemmat olivat kiinnostuneita jatkamaan yhteistyötä, joten päätös oli helppo tehdä. Nyt on hyvä ladata akkuja, kun oma kausikin oli hieman rikkonainen. Nousijajoukkueena pystyimme taistelemaan sarjan kärkisijoista melkein loppuun asti mutta viimeinen askel jäi ottamatta. Sitä askelta lähdetään ottamaan ensikaudella. – Kauden 2013 pre-season meni ”oma-toimisesti”, ollessani opiskelujen takia Englannissa, joten yhtenä tavoitteena on saada ensi kaudelle hyvä harjoituskausi alle. Sen seuraksena odotan itseltäni tehoja, ja tietenkin joukkueelta taistelua sarjan voitosta. Isot Kiitokset myös kaikille kannattajille! Nähdään Tammelassa myös ensikesänä! Kolmikon lisäksi Ilveksellä on seuraavat jatkosopimukset jo olemassa: Heikki Aho (2014), Antti Kuusinen (2015), Henri Malundama (2015), Ville Salonen (2014) ja Gullit Zolameso (2014).LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Erling Haaland ennen MM-puolivälierää: ”Englannin pitäisi luottaa jatkopaikkaan”
- Kylian Mbappé säikäytti Ranskan – antoi päivityksen voinnistaan
- Kylian Mbappé ja Ousmane Dembélé laukoivat Ranskan MM-välieriin!
- FC Inter oli lähellä melkoista urotekoa eurokentillä – lisäajan maali vei voiton
- Tanskalaislegenda ei luovuta – tavoittelee paluuta ensi kaudelle
- Harva tietää syyn: englantilaistuomareilla kielto Argentiinan otteluihin
- Kaan Kairinen kertoi miksi siirtyi Kreikan suurseuraan: ”Se on suurin syy”
- SJK:lle ulkomaalaisvahvistus
- Arsene Wenger: ”Vain tämä joukkue voi pysäyttää Ranskan”
- MM-sensaatiolle on paukahtamassa jättisiirto Valioliigaan
- Harva tietää syyn: englantilaistuomareilla kielto Argentiinan otteluihin
- Arsene Wenger: ”Vain tämä joukkue voi pysäyttää Ranskan”
- Kaan Kairinen kertoi miksi siirtyi Kreikan suurseuraan: ”Se on suurin syy”
- MM-sensaatiolle on paukahtamassa jättisiirto Valioliigaan
- Tanskalaislegenda ei luovuta – tavoittelee paluuta ensi kaudelle
- FC Inter oli lähellä melkoista urotekoa eurokentillä – lisäajan maali vei voiton
- Lamine Yamal hämmästyi Lionel Messin MM-vireestä – “Kukaan ei odottanut tällaista”
- Jättisiirto lähellä? Matias Siltasesta uusi paljastus
- Kohu ei ole ohi: Belgia aikoo ryhtyä jatkotoimiin
- Meksiko vaihtaa päävalmentajaa – todellinen ikoni vetovastuuseen