Meksikon päävalmentaja: ”Suomi pelaa kuin Uusi-Seelanti”
Meksikon A-maajoukkue ja Suomen veikkausliigamaajoukkue kohtaavat toisensa harjoitusottelussa torstaiaamuna klo 5 Suomen aikaa. Meksikolle ottelu on kenraaliharjoitus marraskuun puolenvälin tienoilla pelattavaan MM-karsinnan viimeiseen vaiheeseen Uutta-Seelantia vastaan. Maan tuoreen päävalmentajan Miguel ”Piojo” Herreran mukaan Suomi on Meksikolle juuri sopiva mittari Uusi-Seelanti-kohtaamisiin valmistauduttaessa.
Herrera painotti Meksikon lehdistötilaisuudessa erityisesti sitä, että hänen mukaansa niin Suomi kuin Uusi-Seelantikin pelaa palloa paljon ilmassa, joten Huuhkajien kohtaaminen palvelee hyvin ”Kiwejä” vastaan puolustamista. Toisena tärkeänä etuna torstain ottelussa vihreäpaitojen käskijä pitää Excelsiorin mukaan sitä, että ottelu pelataan merenpinnan tasolla Yhdysvaltain San Diegossa, joten Uuden-Seelannin matala ilmanala ei tule joukkueelle yllätyksenä.
Suomi puolustaa kurinalaisesti ja on hyvä ilmassa
Fox Deportes on analyysissään samaa mieltä Suomen ja Uuden-Seelannin pelityylin samankaltaisuudesta. Sen mukaan minkään muun maan peli ei muistuta Uuden-Seelannin pelitapaa yhtä hyvin kuin Suomen ja siksi juuri Suomi valittiinkin harjoitusvastustajaksi. Molempien vahvuudet ovat sivuston mukaan pääpelissä ja puolustavassa taktiikassa.
Sivusto kuvailee Meksikon molempien tulevien vastustajien puolustajia ja hyökkääjiä fyysisesti vahvoiksi sekä hyviksi pääpelaajiksi, ja puolustuspeliä tarkaksi ja kurinalaiseksi. Meksiko aikookin harjoitella ottelussa erityisesti nopeaa syöttöpeliä ja hyvää pallotonta liikettä, parantaa keskikentän ja hyökkäyksen yhteistyötä sekä vältellä viimeiseen asti vastahyökkäyksiä.
Rafael Márquez vs. Tuomas Rannankari
Meksikon hauskimman ennakkoanalyysin tarjoaa kuitenkin sivusto Quieromasfutbol. Se ennakoi ”Titaanien taistoksi” nimeämässä jutussaan muutamia ottelun avainkaksintaisteluja ja yhdeksi tällaiseksi on valittu kaksikko Rafael Márquez ja Tuomas Rannankari. Herroja kehutaan kokemuksestaan ja alakerran johtajuudestaan. Toki Rannankarillakin on yli 20 ottelun kokemus Veikkausliigasta, mutta hieman näytöt kuitenkin kalpenevat kaksi kertaa Mestarien Liigan voittaneen ja kolmesti MM-kisoissa pelanneen Márquezin rinnalla.
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!