MM-kisojen maaliennätys vaarassa – ”Ei huoleta minua”
Kuva: Getty Images
Brasilian maajoukkueen entinen maalitykki Ronaldo ei ole huolissaan siitä, että saksalainen Miroslav Klose saattaa rikkoa MM-kisojen maaliennätyksen ensi kesänä.
Urallaan useissa huippuseuroissa pelannut Ronaldo paukutteli uransa aikana 15 MM-kisamaalia. Klose hengittää niskaan vain maalin päässä ja voi ensi kesänä tulla ohi listan kärkeen.
– Monet ihmiset ovat maininneet siitä, Ronaldo kertoo FIFA.comin haastattelussa.
– Mielestäni ennätykset on tehty rikottaviksi. Se ei huoleta minua. Joku on luotu rikkomaan ennätyksen joku päivä. Tein nimeä tekemällä paljon maaleja – ja se ei tule koskaan unohtumaan. Historiaani ja 15:ta MM-kisamaaliani ei koskaan pyyhitä historiasta, brassi muistuttaa.
Ronaldo ei kantaisi kaunaa, vaikka Klose menisi ohi.
– Jos hän tekee enemmän kuin minä, onnittelen ja totta kai ihailen häntä. Mutta hän ei tule koskaan viemään maalejani tai historiaani.
Ronaldo ryösti ykköspaikan aikoinaan juuri saksalaiselta, kun hän ohitti listalla Gerd Müllerin. Nyt saksalainen voi nousta taas piikkipaikalle.
– Ennätys voi mennä takaisin Saksaan. Se on kuitenkin ennätys, joka tuo henkilökohtaista tyydytystä eikä voittoa joukkueelle. Totta kai se auttaa myös joukkuetta, mutta on tärkeämpää voittaa asioita yhdessä, Ronaldo pyöritteli.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja