Norjalaisseura kahden Huuhkaja-puolustajan perässä
Norjan pääsarja Odd harkitsee suomalaispuolustajan hankintaa. Ehdolla on parikin Huuhkaja-puolustajaa, Ruotsin BK Häckenissä viime kaudet pelannut Kari Arkivuo, 30, sekä TPS:n Jarkko Hurme, 27. Asiasta kertoo norjalaislehti TA verkkosivuillaan.
Arkivuo on kuulunut Mixu Paatelaisen vakionimiin, kun taas Hurme on ollut enemmän varamiehen roolissa. Lehti pitää Hurmetta parhaana hankintana kustannuksiin suhteutettuna.
Myös MYPA:n ja Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuepakkia Patrick O’Shaughnessyä, 20, on kartoitettu mahdolliseksi uudeksi vahvistukseksi.
Odds BK:n edustaja ei suostunut lehdelle vahvistamaan kiinnostusta suomalaisiin, mutta kertoi vahvistusten olevan tarpeen, kun seura on menettämässä tukun pelaajia kauden päätteeksi näiden sopimuksien päätyttyä.
Joukkue on Norjan liigan keskikastissa, kun sarjaa on kaksi kierrosta pelaamatta.
Asiasta kertoi Suomessa ensiksi Kymppipaikka.fi.
LUE MYÖS:
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”

- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta