Nouseeko 18-vuotias superlupaus jo Pikkuhuuhkajiin?
Kuva: Juha Tamminen
Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Mika Laurikainen julkaisee huomenna tiistaina 15.10. EM-karsintoja jatkavan kokoonpanonsa. Mukana ei suurella todennäköisyydessä ole yllätyksiä, mutta niitä voi tulla vielä myöhemmin.
Suomen alle 21-vuotiaat ovat aloittaneet EM-karsinnat hyvin. Joukkue on kerännyt neljästä ottelusta kahdeksan pistettä kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä. Varsinkin 5-1-vierasvoitto Walesista sekä 1-1-tasapeli ennakkosuosikki Englantia vastaan olivat nuorilta kovia suorituksia.
Mika Laurikaisen suojatit jatkavat karsintoja viikon päästä Moldovan vieraana. Päävalmentaja joutuu muuttamaan toimivaa palettiaan hieman, sillä keskikentällä jopa vakuuttavimmin esiintynyt Moshtagh Yaghoubi on ottelusta sivussa pelikiellon vuoksi. Nikolai Alho puolestaan loukkasi nilkkansa HJK:n mestaruuden ratkaisseessa Veikkausliigaottelussa RoPSia vastaan, eikä ole näin käytettävissä Moldovaa vastaan.
Suomen alle 20-vuotiaat pelaavat kuluvan viikon keskiviikkona ja perjantaina kaksoismaaottelun Ruotsia vastaan. Noissa otteluissa näyttöjä Pikkuhuuhkajia silmällä pitäen antavat erityisesti keskikenttäpelaajat Glen Kamara ja Jesper Brechtel. Saksassa pelaava Brechtel on ollut mukana Pikkuhuuhkajissa aiemminkin, mutta on viime aikoina kärsinyt loukkaantumisista. Erityisesti nuoren Kamaran edesottamuksia seurataan kuitenkin varmasti suurella mielenkiinnolla.
28. lokakuuta 18 vuotta täyttävä Glen Kamara pelaa englantilaisen seurajoukkueensa Arsenalin riveissä vahvaa syksyä. Hän on kuulunut ehdottomiin runkopelaajiin seuran alle 21-vuotiassa. Lisäksi suomalainen on pelannut seuran alle 19-vuotiaista kootun joukkueen kanssa UEFA Youth Leagueta. Lontoolaiset ovat tähän mennessä voittaneet sekä Marseillen että Napolin 4-1-lukemin. Kamara pelasi molemmissa otteluissa täydet minuutit.
Suomen alle 20-vuotiaat kohtaavat siis tällä viikolla Ruotsin kahdesti Eerikkilässä. Mika Laurikainen on ilmoittanut, että hän saattaa vielä täydentää Moldovan 15.10. kohtaavaa ryhmäänsä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saksan maajoukkuemies loppukauden telakalla – MM-kisahaaveet tuhoutuivat silmänräpäyksessä
- Viljami Sinisalo sai jättimäisen tilaisuuden – maalilla todellisessa superottelussa
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku