Suomalaishyökkääjä paljastaa: ”Valioliigaseurat halusivat minut”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:ssa vielä viime kaudella pelannut Berat Sadik edustaa tätä nykyä sveitsiläisseura FC Thunia. Mies on saanut säännöllisesti minuutteja seurassa, joskin pääasiassa vaihtomiehenä. 27-vuotias hyökkääjä kokee olevansa suuremman roolin kynnyksellä.
– Välillä tuntuu, että ansaitsisin enemmän peliaikaa, Sadik pohti Berner Zeitungin haastattelussa.
Sadik on tehnyt tällä kaudella kolme maalia vaikka on vain neljästi päässyt avauskokoonpanoon Sveitsin liigassa.
Seitsemän maaottelun miehen ura oli nousukiidossa parikymppisenä ja tuntui, että paikka jostain suuresta sarjasta odottaa vain ottajaa.
Sadik oli suuressa roolissa vuonna 2009 alle 21-vuotiaiden EM-kisajoukkueessa. Mies pelasi hyvin Englantia vastaan ja hankki Suomelle rangaistuspotkun ja vastustajalle ulosajon.
Tim Sparv teki tilanteesta Suomen tasoituksen, mutta ottelu päättyi lopulta Englannin voittoon. Sadik oli kuitenkin antanut hyvät näytöt osaamisestaan.
– Sen jälkeen pelaajatarkkailijat useista englantilaisseuroista ottivat yhteyttä minun agenttiini. Yksi seuroista oli Tottenham, Sadik muisteli.
Sadik saattaisi nyt olla Valioliigassa
Valioliigassa nykyään pelaava Cardiff City halusi Sadikin samana kesänä ja Sadikin silloisen seuran Arminia Bielefeldin pöydällä oli allekirjoitusvalmis tarjous pelaajasta ja suomalaiselle sorvattu kolmen vuoden sopimus. Saksalaisseura oli kuitenkin sopinut lainaavansa hänet belgialaiseen Zulte Varegemiin. Siellä ei läpimurtoa tullut ja Sadik haki vauhtia kotimaastaan ennen paluuta eurokentille Sveitsiin kuluvan vuoden alussa. – Välillä olen hieman jossitellut urakehitystäni, mutta jalkapallossa kaikki tapahtuu nopeasti ja taaksepäin katselu ei auta eteenpäin uralla.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin