Veikkausliiga päättyy: luvassa jäähyväisotteluita ja taistelua maalikuninkuudesta
Veikkausliigan päätöskierros pelataan kokonaisuudessaan tänään alkaen klo 14. Mitalisijat on jaettu HJK:n, Hongan ja VPS:n kesken ja putoajaksikin on jo varmistunut JJK. Maalipörssin voitosta käydään sen sijaan edelleen taistelua ja useampi Veikkausliigan konkari pelaa liigauransa viimeisen ottelun.
Kisa maalikuninkuudesta on kahden kauppa. FC Hongan Tim Väyrynen on tilaston kärjessä tehtyään 23 ottelussa 16 maalia. Lähin uhkaaja on FC Lahden Rafael, jonka maalimäärä näyttää 15:ta. Brasilialaisen osumat ovat syntyneet 27 ottelussa. Muut haastajat ovat jo vähintään neljän maalin päässä, joten titteli matkaa joko Espooseen tai Lahteen.
Vaikka kolmen kärki sekä sarjan putoajajoukkue ovatkin jo selvillä, kaikki muut sijat ovat vielä jakamatta. IFK Mariehamn, FC Lahti ja MYPA hakevat asemiaan sijoilla 4-6, KuPS, TPS ja Inter selvittelevät sijojen 7-9 kohtalot ja RoPS ja FF Jaro pelaavat sijoista 10 ja 11.
Monen pelaajan viimeinen ottelu seuransa paidassa
Ainakin viisi meritoitunutta Veikkausliiga-pelaajaa on ilmoittanut liigauransa lopettamisesta, joten tänään kentillä nähdään myös haikeita jäähyväisiä. Jäähyväisottelunsa pelaavat Hongan Tuomas Peltonen ja Sampo Koskinen, FC Interin Kalle Parviainen, FC Lahden Konsta Hietanen ja VPS:n Jyrki Saranpää. Myös pari hienoa työtä tämän kauden aikana tehnyttä valmentajaa hyvästelee nykyisen seuransa ja vaihtaa leiriä ensi kaudeksi. MYPA:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas siirtyy ensi kaudeksi FC Lahteen. Lahden nykyinen luotsi, joukkueen alkukauden kurimuksesta nostanut Juha Malinen puolestaan edustaa ensi kaudella RoPS:ia. Kauden päättymisen jälkeen pyörähtää siirtohuhumylly varmasti kunnolla käyntiin ja varmaa on, että jokunen nouseva kyky jättää Veikkausliigan pölyt ainakin hetkeksi taakseen ja kokeilee ensi kaudella onneaan isommissa ympyröissä. Vahvoja veikkauksia ovat varmasti ainakin maalikuninkuudesta kisaava Tim Väyrynen ja läpimurtokautensa pelannut Moshtagh Yaghoubi. Eikä unohtaa sovi tietenkään sitä, että tänään mestaruutensa jo hyvissä ajoin varmistanut HJK pääsee nostelemaan mestaruuspystiä. Pitkään jatkunut tasainen vääntö Hongan ja HJK:n välillä kallistui lopulta helsinkiläisten eduksi sen mainion syyskunnon myötä, sillä mestariryhmä on pelannut jo 19 perättäistä ottelua ilman tappiota. Päätöskierroksen ohjelma: Jaro-RoPS MYPA-JJK FC Lahti-TPS IFK Mariehamn-VPS HJK-KuPS Inter-HonkaLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović MM-neljännesvälierästä: ”Olisin ottanut neljä punaista korttia”
- MTV:n selostaja hämmästeli MM-neljännesvälierän tuomarilinjaa: ”Tällaista ei ole nähty vuosiin”
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa