Amnesty: Qatarin jalkapallon MM-kisatyömailla ihmisiä kohdellaan kuin karjaa
Qatarille vuodeksi 2022 annetut MM-kisat ovat herättäneet polemiikkia. Ensin tuli selville, että kisoja ei voidakaan pelata kesällä – asia, joka ei käynyt ilmi laisinkaan hakuprosessin aikana – ja kisat ollaan siirtämässä talveen.
Syksyn mittaan on tihkunut tietoa, myös karmeista olosuhteista, missä siirtotyöläiset toimivat rakentaessaan kisapaikkoja ja muuta infrastruktuuria alueelle kisoja varten.
Amnesty Internationalin tuoreen raportin mukaan työläisiä – pääasiassa Nepalista ja muualta Aasiasta – kohdellaan kuin karjaa. He saavat pienempää palkkaa kuin alunperin on luvattu ja muita työehtojakin on muutettu huonommiksi. Palkat ovat olleet myöhässä kuukausia tai niitä ei ole laisinkaan maksettu.
Rakennuttajat eivät virallisesti rekisteröi työläisiä välttääkseen viranomaisten puuttumisen asioihin. Siirtolaisilta on myös passit otettu talteen, joten he eivät pysty poistumaan maasta ilman työnantajansa hyväksyntää.
Työläisiä on kuollut kesän aikana, jolloin lömpötilat nousevat varjossakin jopa 50 asteseen, lähes päivittäin pitkien työpäivien, kuumien olosuhteiden ja turvattomien työolojen vuoksi. Työläisten asuinolosuhteet ovat surkeita.
FIFA on aiemmin kertonut, että kisaisännän vaihtoa ei ole pohdittu, mutta järjestö vaatii Qatarilta toimia olosuhteiden parantamiseksi ja aloittaa prosessin asioiden valvomiseksi (uutinen).
Lue Amnesty Internationalin raportti kokonaisuudessaan tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa