Englannissa käväissyt SJK-peluri palasi Suomeen – ”Pohjanmaan Beckhamillekin” sopimus
Kuva: Juha Tamminen
Englannin Championshipissä AFC Bournemouthissa näytillä käynyt espanjalainen Josu on näillä näkymin jatkamassa Seinäjoella.
Miehen testi Englannissa onnistui mainiosti, ja hän onnistui iskemään maalinkin viikolla pelatussa harjoitusottelussa Readingiä vastaan.
Bournemouth on miehestä edelleen kiinnostunut mutta ei ole ilmoituksensa mukaan tekemässä hänestä kuitenkaan tarjousta. Joka tapauksessa Josu keräsi roppakaupalla kehuja ja kiinnostuneita seuroja on muitakin.
Josu palaa kuitenkin Seinäjoelle ensi viikolla ja aloittaa harjoittelun Veikkausliigakautta varten normaalisti. Hänellä on voimassa oleva sopimus SJK:n kanssa kaudesta 2014.
Ykkösessä Josu valittiin vuoden parhaaksi pelaajaksi.
Jyri Hietaharju jatkaa
Seinäjoen Jalkapallokerho on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen oman kaupungin kasvatin Jyri Hietaharjun kanssa. Viime kauden SJK-kapteenistoon kuulunut Hietaharju on solmimut myös valmentajasopimuksen SJK Junioreiden kanssa. Kokenut, vuonna 1981 syntynyt keskikenttäpelaaja, on urallaan pelannut yli 300 sarjaottelua ja edustanut kavattajaseuransa TP-Seinäjoen lisäksi Vaasan Palloseuraa yhdeksän kauden ajan sekä lainapestillä Rovaniemen FC Santa Clausia viiden ottelun verran. Näin Pohjanmaan Beckhamiksikin kutsuttu Hietaharju on pysynyt melkein koko uransa Pohjanmaalla. – Kyllä on mahtava tehdä paluu Veikkausliigaan oman kaupungin joukkueessa. Muutenkin todella mielenkiintoinen kausi on edessä ja jo talven Liigacupiakin odottaa paikallispelien takia kovalla innolla. Hieno kausi tulossa, kommentoi Hietaharju tuoreeltaan jatkosopimusta SJK:n tiedotteessa.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan