FC Lahti sai nimekkään paluumuuttajan
Kuva: Juha Tamminen
Monipuolinen hyökkäyspään pelaaja Drilon Shala sekä FC Lahti ovat allekirjoittaneet kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.
26-vuotias Shala on lahtelaisyleisölle tuttu kasvo. FC Reippaan kasvatti edusti kuhnuripaitaa kaudet 2006-2012, ennen siirtymistään Turkkiin Tavsanli Linyitsporin riveihin.
Aika Turkissa oli kuitenkin hankala, jonka vuoksi Shala ja seura purkivat sopimuksen yhteispäätöksellä kesällä puolen vuoden jälkeen. Uusi seura Suomesta löytyi Vantaalta PK-35:n riveistä, jossa hän pelasi loppukauden mittaisella sopimuksella Miesten Ykköstä.
Takaisin FC Lahteen Drilon Shala saapuu ylpeänä.
– Erittäin iloisin mielin palaan takaisin kotiin ja on suuri kunnia kantaa FC Lahden logoa taas. Aikani Turkissa oli minulle opettavainen, mutta samalla henkisesti raskas. Se kuitenkin kehitti minua ja uskon tulevani takaisin parempana pelaajana, Shala kertoo FC Lahden verkkosivuilla.
– Tavoitteemme ovat korkealla ensi kaudella. Olen iloinen, että saan olla siinä mukana. Yritän omalla panoksellani auttaa joukkuetta pääsemään asetettuihin tavoitteisiin, Shala jatkaa.
Hyökkäävässä roolissa laidalla viihtyvä Shala on pelannut FC Lahden paidassa yhteensä 101 Veikkausliigaottelua, joissa hän on tykittänyt 23 maalia. Vuoden 2011 visiitillä Miesten Ykkösessä hän osui FC Lahdelle 21 ottelussa kahdeksan kertaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan