Teemu Pukki saattaa joutua jatkossa seuraamaan otteluita yhä enemmän penkin puolelta myös maajoukkueessa. Syy on yksinkertainen: kärkipelaaja ei vain ole tarpeeksi tasokas pelimies.

Vuoden 2011 kesällä monet sokaistuivat Pukin upeista osumista Schalkea vastaan. Nappionnistumiset oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan – ja Pukki oli yhtäkkiä noussut taantuneesta lupauksesta sinivalkoisten ykköstykiksi. Tuolloin moni ei vain pysähtynyt miettimään, oliko Pukki oikeasti kaiken sen hehkutuksen veroinen.

Hype vain kasvoi, kun Pukki pisti Gelsenkirchenissä pari kertaa hymyn Huub Stevensin kasvoille. Olihan noste toki sillä tavalla oikeutettua, ettei suomalaisista maalinsylkijöistä saada kovin usein nauttia.

Nautittiin sitten niin kauan kuin voitiin.

Väärässä bändissä

Alkutalvena 2013 Gelsenkirchen on taakse jäänyttä Pukin elämässä. Nyt kärkimies vaikuttaa Glasgow´ssa. Kaikki vaikuttaisi periaatteessa olevan hyvin, mutta maalit puuttuvat. Voidaan myös pohtia, onko Celtic joukkueena ja ympäristönä se kaikista sopivin suomalaiselle.

Välillä nimittäin Pukki näyttäisi olevan kentällä pelitapahtumien ulkopuolella, kuin suomalainen soittaisi eri biisiä kuin muu bändi. Silloin on vaikea pelata duurissa. Pukki on saanut ainakin toistaiseksi vielä säännöllisesti vastuuta, mutta tutut lyriikat soivat edelleen: Pukki kaipaisi onnistumia.

On ylipäätänsä aiheellista pohtia, olisiko noista muutamista maaleista ja onnistumisista edes todellista hyötyä. Antaisivatko ne vain tekohengitystä? Onko Pukki tarpeeksi tasokas ja monipuolinen, jotta hän voisi pelata vakuuttavasti Celticin ykköspyssynä?

Kysymyksiä riittää, mutta oikeita vastauksia Pukki ei ole tarjonnut vuoden 2011 jälkeen.

Muut tulevat ohi

Vaikka Pukilla yskii, ei Suomen kärkimiesosasto näytä suinkaan katastrofaaliselta. Lauantainen Wales-peli saattaa nimittäin hyvinkin olla se päivä, kun uudet nuorukaiset kääntävät ohituskaistalle ja näkevät peilistä kikkarapäisen hyökkääjän.

Tim Väyrynen ja Joel Pohjanpalo ovat vahvaluonteisia hyökkääjiä, jotka tuntuvat oikein janoavan kovia pelejä. Molemmat ovat pelaajina monelta osin vielä raakileita, mutta molempien maalitykkien kohdalla on aivan huikea potentiaali. Väyrynen ja Pohjanpalo ovat taipaleensa alussa, mutta tähyilevät jo huippua itsevarmoina.

Pohjanpalo on ottanut jalansijaa Saksan 2. Bundesliigan seurassaan Aalenissa ja Väyrynen haikailee ulkomaisille kentille. Hongan maalipyssyn siirtoa voidaan odottaa lähitulevaisuudessa. On oikeastaan vain ajan kysymys, milloin Väyrynen ja Pohjanpalo ottavat paikkansa myös A-maajoukkueesta.

Pohjanpalo, Väyrynen ja Pukki eivät mahdu samaan aikaan kentälle maajoukkueessa. Silloin heikoin lenkki putoaa pois.

Teemu Pukki, sinä olet heikoin lenkki.

Jaakko Käyhkö (Twitter:@JaakkoKayhko)