Viikingit vahvisti keskikenttäänsä
Viikingit on solminut keskikenttäpelaaja Santeri Aholan kanssa kauden 2014 kattavan sopimuksen.
21-vuotias Ahola pelasi menneen kauden JJK:ssa Veikkausliigaa. Pelejä pääsarjassa Aholalle kertyi yhteensä yhdeksän. Loppukaudesta Ahola pelasi kuusi peliä Ykköstä Ilveksen riveissä. Ahola on pelannut myös Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa.
– Viime kausi oli hieman vaikea. Siinä lähti lumipallo pyörimään väärään suuntaan. Talvi meni tosi hyvin ja nousin U21-maajoukkueen mukaan, Ahola kertaa kautta 2013.
Ahola on saanut futisoppinsa Keski-Uudellamaalla, mutta sieltä matka jatkui HJK:n junioreihin. Klubi 04:n kautta Ahola siirtyi Pallohonkaan ja nousi sieltä lopulta Hongan Veikkausliigajoukkueeseen. Kaudella 2012 Ahola pelasi Hongassa viisi peliä Veikkausliigassa, mutta kausi päättyi loukkaantumiseen. Hongasta matka jatkui Jyväskylään ja sieltä nyt Vuosaareen.
– Viikingit pelaa hyvää futista ja olen kuullut paljon hyvää seurasta. Joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja muutenkin hyvä tekemisen meininki on päällä. Oma tavoite on saada paljon vastuuta, auttaa joukkuetta ja kehittyä pelaajana, Ahola sanoo.
Ahola on monipuolinen pelaaja, jonka vahvuudet tulevat parhaiten esiin keskikentän keskustassa.
– Tavoite on jonain päivänä pelata vielä ulkomailla ammattilaisena, mutta seuraava hyvä pysäkki olisi pelata esimerkiksi Viikinkien kanssa Veikkausliigaa. Katseet on kuitenkin tulevassa kaudessa – meillä on mahdollisuudet ihan sinne kärkipäähän. Sen eteen tässä tehdään hommia, Ahola toteaa.
Lähde: FC Viikinkien kotisivujen tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen