SJK tarkkailee espanjalaispelaajia helmikuussa
Kuva: Juha Tamminen
SJK järjestää taas helmikuussa kansainvälisen KOMIA-turnauksen. Tällä kertaa mukana on myös espanjalaisryhmä.
Turnaukseen osallistuu Spain XI -työnimellä kulkevan espanjalaisjoukon lisäksi Viron Mestari FC Levadia sekä Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue. Spain XI -joukkue muodostetaan Katalonian ja Espanjan toisen sekä kolmannen sarjatason nuorista pelaajista, joiden kokoonpanon valitsee SJK:n päävalmentaja Simo Valakari sekä muu seurajohto.
Valakari matkustaa seurajohdon kanssa vielä tämän vuoden aikana Kataloniaan katsomaan otteluita ja valitsemaan joukkueen.
– Ideana on että SJK tekee samalla pelaajaskouttausta ja joukkueen pelaajat ovat meidän käytettävissä jatkossa, eli he tulevat samalla tänne meille näytille. Meillä on siellä ihmisiä jotka tekevät tämän eteen töitä, valottaa Spain XI joukkueen kokoamista SJK:n hallituksen Janne Kotamäki seuran verkkosivuilla.
– Menemme sinne itse paikanpäälle katsastamaan listan mukaisesti pelaajia ja valitsemme joukkueen sitten näistä, valottaa Spain XI joukkueen kokoamista SJK hallituksen Janne Kotamäki.
Alustavan aikataulun mukaan V KOMIA -turnauksen välierät pelataan torstaina 13. helmikuuta, jolloin SJK kohtaa FC Levadian ja Suomen alle 21-vuotiaiden naajoukkue pelaa espanjalaisista muodostettua joukkuetta vastaan. Lauantaina 15. helmikuuta on vuorossa turnauksen finaaliottelut. Kaikki ottelut pelataan Seinäjoella Wallsport Areenalla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu