Huuhkaja-pakille harmittava loukkaantuminen: ”Oli mahdollisuus peliminuutteihin”
Kuva: Juha Tamminen
Hollannin pääsarjaseurassa Heerenveenissä kirjoilla olevan Huuhkaja-pakin Jukka Raitalan, 25, huono onni sen kuin jatkuu, vaikka vuosi onkin jo vaihtunut. Kahden pelin jälkeen palattiin taas vanhaan.
– Treeniviikko Portugalissa ja kaikki mennyt itseltä hyvin, olin päättänyt taistella. Kaikki meni hyvin, kaksi peliä ja treeneissä kulki. Tuntui, että minulla oli mahdollisuus kauden ensimmäisiin peliminuutteihin ja sitten takareisi alkoi vaivata, Raitala manaili OrsaSportin kotisivuilla.
– Ennen lääkäriähän sitä aina toivoo kaikenlaista, onnea onnettomuudessa, mutta jatkuva epäonni voisi kuitenkin loppua.
– Ei pahaa vammaa, venähdys, mutta nyt pitää ottaa pari viikkoa kevyemmin, en vain voi käsittää. Jos nyt asian kauniisti toteaa, niin harmittaa kyllä niin pirusti.
Vammat vaivaavat, mutta Raitalan asenne on paljon jalkoja paremmassa kunnossa.
– Ei tässä oikein mitään muuta voi. Töitä, reisi kuntoon ja töitä!
Raitala siirtyi Heerenveeniin syksyllä 2012 ja sai avauskaudellaan vaihtelevasti peliaikaa. Kuluvalla kaudella mies ei ole päässyt Marco van Bastenin luotsaamassa edustusmiehistössä lainkaan vaihtopenkkiä pidemmälle.
Hollannin pääsarja palaa talvitauolta tulevana viikonloppuna.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan