JJK-pelurilta yllätyssiirto – ”Tavoitteena paluu Veikkausliigaan vuonna 2014”
JJK:ssa tähän astisen uransa pelannut Patrick Poutiainen, 22,siirtyy Valkeakosken Hakaan yhden vuoden sopimuksella.
– Juttelimme Veikkausliigaseurojen kanssa, mutta jotenkin Hakasta jäi minulle paras kuva. Lopullisesti vakuutuin, kun keskustelin Hakan valmentajan Juho Rantalan kanssa omasta roolistani muutaman kerra. Poutiainen kertoi siirrosta OrsaSportin sivuilla.
– Hakassa on hyvä valmennus, ja pelitavan pitäisi sopia minulle hyvin. Iso rooli ja voittava joukkue, uskon, että nämä asiat vievät kehitystäni eteenpäin paljon.
Siirtyminen Jyväskylästä saman sarjan Hakaan voi herättää kummastusta. JJK putosi viime kauden päätteeksi liigasta ja pelaa Ykköstä ensi kaudella kuten Haka. Molemmat kuuluvat sarjan suurimpiin nousijasuosikkeihin.
– JJK on seurani ja kettu olen aina. Koko seura auttoivat ja lopulta ymmärsivät ratkaisuni. Erosimme, mutta kun JJK saa oman projektinsa valmiiksi ja pelaa taas siellä missä kuuluu, niin toivon, monen monen vuoden jälkeen pelaavani vielä Harjulla, kotijoukkueessa.
– JJK tulee varmasti, mutta oma tavoitteeni on nousta takaisin Veikkausliigaan jo 2014 Hakan kanssa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista