HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
Veikkausliiga-joukkue HJK on tekemässä ison hankinnan lainaamalla Jasper Samoojan Italiasta. Tämän vuoden joulukuuhun ulottuvaan sopimukseen on tulossa osto-optio, kertoo toimittaja Nicolò Schira yhteisöpalvelu X:ssä. Tiistaina myös Helsingin Sanomat vahvisti huhun (ulkoinen linkki).
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Osa lukijoista muistanee Samoojan, 22, Hongan junioreista. 193-senttinen maalivahti siirtyi italialaisseura US Lecceen kesällä 2021. Monta monituista kertaa hän on ollut joukkueen vaihtopenkillä Serie A:ssa, mutta debyytti on antanut odottaa itseään.
Samooja pelasi yhden ottelun Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Se oli nollapeli ystävyysottelussa Liettuaa vastaan kaksi kesää sitten.
HJK piirittää uutta maalivahtia. Se olisi tärkeä palikka, jos Klubi mielii palata Suomen kärkijoukkueeksi. HJK:n 30-vuotias ykkösvahti Matej Marković on päästänyt tänä vuonna Veikkausliigassa 0,96 maalia ottelua kohden. Varamaalivahti Jesse Öst, 35, on pelannut kuluvalla kaudella kahdeksan kertaa.
LUE MYÖS:
- Tässä se on! Ballon d’Or -ehdokkaiden lista vuoden parhaaksi miespelaajaksi nyt julki
- Kuka on vuoden nuori pelaaja? Tässä ovat ehdokkaat palkintoon
- Täyttä ylivoimaa – tässä ovat ehdokkaat parhaaksi valmentajaksi
- Nyt jysähti: MM-kisasensaatio Vozinha on ehdolla maailman parhaaksi maalivahdiksi
- Mika Nurmela lähtee Palloliitosta
- Ousmane Dembélé nimesi kolme Ballon d’Or -ehdokastaan
- Suomen Cup 2026: Uutiset, tulokset, tv, voittajat
- Joel Pohjanpalo avasi liigakauden maalitilinsä – Palermo sarjakärjessä
- Onko tässä maailman paras jalkapalloilija? – ”Pidän itseäni aina parhaana”
- Haastattelu: Ulkomailta tarjouksia saanut Herman Sjögrell kertoi miksi siirtyi FC Interiin
- Onko tässä maailman paras jalkapalloilija? – ”Pidän itseäni aina parhaana”
- Ousmane Dembélé nimesi kolme Ballon d’Or -ehdokastaan
- Raivokas ulostulo Gianni Infantinoa vastaan
- Haastattelu: Ulkomailta tarjouksia saanut Herman Sjögrell kertoi miksi siirtyi FC Interiin
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Italian MM-kultaikoni kesti työssään vain kolme peliä
- Virallista: Arttu Hoskoselle seurasiirto
- Joel Pohjanpalo avasi liigakauden maalitilinsä – Palermo sarjakärjessä
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Expressen: Turussa pelanneen Axel Kouamén siirto voi kaatua – Inter on jäämässä ilman osuutta