Kaaos Espanjan jalkapallossa – seuran puheenjohtajaa potkittiin

Espanjan cupin eli Copa del Reyn ottelu sai ikäviä vivahteita keskiviikkoiltana. Almeriaa isännöineen Racing Santanderin kannattajajoukko hyppäsi aidan yli puheenjohtajan aitioon. Seurajohto sai juomia päälleen, ja AS-lehden mukaan Racingin puheenjohtajaa Angel Lavinia potkittiin.
Syynä lienee seuran heikko taloudellinen tilanne, josta saatiin esimakua jo ottelun alkaessa. Racingin joukkue kieltäytyi aloittamasta ottelua, koska joukkueen pelaajille ei ole maksettu palkkaa kolmeen kuukauteen. Ottelu vihellettiin käyntiin, mutta alkuun Almerian pelaajat vain syöttelivät keskenään omalla kenttäpuoliskollaan.
Peli käynnistyi kunnolla vasta rajaheitosta, kun Almerian pelaaja potkaisi pallon pitkälle katsomoon.
Riitely uhkaa viedä huomion Racingin hienolta urheilulliselta saavutukselta. Neljännesvälierien ainoana kolmannen sarjaportaan joukkueena Racing venyi 1-1-tasapeliin pääsarjassa pelaavaa Almeriaa vastaan. Racingin tasoitusosuman iski normaalisti junioreissa pelaava 17-vuotias David Concha.
Racing Santander muistetaan Suomessa vuodesta 2008, jolloin joukkue pelasi FC Honkaa vastaan eurokentillä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tähtipelaaja naureskeli vastustajan voittomaalin aikana – valmentajalta yllättävä reaktio
- AS Roma jättiveloissa – taloussääntöpaineet kasvavat
- Son Heung-min osui vain 52 sekunnin pelin jälkeen – silti vasta uran toiseksi nopein maali
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia