MYPA:lla kolme testimiestä kauden ensimmäisessä harjoituspelissä
Kuva: Juha Tamminen
MYPA pelaa perjantaina kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa FC Viikinkejä vastaan. Ottelu pelataan Myllypuron Pallomyllyssä klo 16.00 alkaen. Päävalmentaja Antti Muurinen odottaa innolla ensimmäistä otteluaan MYPAn peräsimessä.
– Hienoa, että saadaan pelit käyntiin pitkän odotuksen jälkeen. Suurin osa pelaajista on pelannut viimeisimmän ottelunsa viime vuoden lokakuussa, joten on jo korkea aika päästä tositoimiin. Tässä vaiheessa kautta 90 minuuttia täysimittaisessa hallissa voi olla pitkä aika kentällä, mutta hyvin odotuksin otteluun lähdetään, Muurinen kertoi MYPA:n kotisivuilla.
MYPA:n kokoonpanossa on huomenna mukana kolme nuorta testipelaajaa.
– Mukanamme ovat harjoitelleet vasen puolustaja Simo Majander (KJP-B), Lassi Puro (Klubi-04) sekä Alex Oikkonen (Kultsu). Oikkonen ja Puro pystyvät pelaamaan laitalinkkeinä sekä kymppipaikalla. Kaikki kolme ovat mukana huomisessa ottelussa, jatkaa Muurinen.
Joukkue on harjoitellut yhdessä joulukuun alusta alkaen.
– Pelaajat ovat jo tuttuja keskenään, joten ainakin nimet kentällä pitäisi olla tiedossa. Se todellinen tutustuminen tapahtuu kuitenkin vasta huomenna, kun ensimmäistä kertaa joukkueena päästään tositoimiin, Muurinen vinkkaa.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin