Jippo teki jatkosopimuksen hyökkääjänsä kanssa: ”Löi syksyllä läpi Ykkösessä”
Kuva: Juha Tamminen
JIPPO tiedotti perjantaina solmineensa yksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Toni Tahvanaisen, 22, kanssa. Tahvanainen on Pohjois-Karjalan omia poikia, sillä hänen kasvattajaseuransa on ilomantsilainen FC Pogosta, ja aikuisten tasolla hän on edustanut ainoastaan JIPPO:a ja muutaman ottelun ajan lainasopimuksella Warkaus JK:ta.
Debyyttinsä Ykkösessä ”Tahvis” teki kaudella 2010, jonka jälkeen pelejä on kertynyt yhteensä 70 kappaletta, joissa hän on onnistunut maalinteossa kahdeksan kertaa – näistä neljä syntyi viime kauden jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin hän murtautui lopullisesti joukkueen avauskokoonpanoon.
– Tahvanainen pelasi vahvan syksyn, jolloin hän löi lopullisesti läpi Ykkösen tasolla. Jatketaan siitä työntekoa eteenpäin ja pyritään nostamaan pelaamisen tasoa entisestään, kertoo päävalmentaja Mika Lähderinne Jipon kotisivuilla.
Sopimuksesta innoissaan oleva Tahvanainen on itsekin samoilla linjoilla.
– Ensi kauden tavoitteena on jatkaa siitä, mihin viime syksynä jäätiin: haluan ottaa entistä isomman roolin kentällä ja muutenkin joukkueessa. Lisäksi joukkueena meidän pitää tehdä enemmän maaleja ensi kesänä, ja myös henkilökohtaisesti tavoitteena on kasvattaa maalimäärää viime kaudesta, Tahvis kertoo.
Tahvanaisen sopimuksen myötä JIPO:lla on nyt kasassa 13 pelaajasopimusta kaudella 2014.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Pornotähdeltä härski lupaus PSG-vahdille – totuus tuli vaimon suusta