Arsenal päästänyt puolet kauden maaleista kolmessa ottelussa: ”Vapautus päiväpeleistä”
Arsenal kärsi karmean selkäsaunan lauantaina, kun Chelsea nuiji joukkueen tennislukemin 6-0. Ottelu jatkoi tykkimiesten surkeaa tilastoa kärkijoukkueita vastaan lauantain ns. päiväpeleissä, jotka alkavat paikallista aikaa klo 12.45.
Arsenal pelasi tällä kellonajalla aiemmin kaudella myös vieraissa Liverpoolia ja Manchester Cityä vastaan häviten ottelut 1-5- ja 3-6-lukemin. Omiin näissä kolmessa pelissä on mennyt peräti 17 maalia eli puolet koko joukkueen päästämistä maaleista tällä kaudella.
Arsenalin saksalaistoppari Per Mertesacker kertoo, että aikaiset otteluajankohdat ovat olleet vaikeita ja otteluohjelmaan toivotaan muita vaihtoehtoja.
– En tiedä miksi, mutta aikaiset aloituspotkut sovi meille lainkaan, Mertesacker kertoi The Mirror -lehdelle.
Viime lauantain pelissä vieraat jäivät lähtötelineisiin, kun Chelsea johti kahdella maalilla jo seitsemän minuutin jälkeen. Helmikuun vieraspelissä Liverpoolia vastaan isännät latoivat neljä maalia 20 minuuttiin.
– Näyttää siltä, että meidän täytyy hakea Englannin liitolta lupaa, että emme pelaisi vieraspelejä näin aikaisin. Se auttaisi paljon, Mertesacker miettii.
– Halusimme vahvan startin ja näyttää ihmisille olevamme tarpeeksi hyviä, mutta Chelsea teki kaksi maalia todella nopeasti. Menetimme palloja (keskikentällä), kun emme ymmärtäneet luopua niistä tarpeeksi aikaisin. He iskivät tappavasti vastaan.
Arsenal menetti tappion myötä realistiset mestaruusmahdollisuudet. Joukkueelle ei jää aikaa juurikaan surkutella itseään sillä Valioliiga jatkuu jo viikolla ja Arsenal pelaa Swanseata vastaan tiistai-iltana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin