Brittiseuran pääomistaja sai tuomion rahanpesusta – 14 vuoden vankilatuomio uhkaa
Kuva: Getty Images
Englannin mestaruussarjassa pelaavan Birmingham Cityn entinen puheenjohtaja ja omistaja Carson Yeung on tuomittu Hongkongissa syylliseksi rahanpesusta. Yeoungin rangaistus kuullaan tuomioistuimessa perjantaina, mutta pahimmillaan miestä uhkaa Daily Mailin mukaan 14 vuoden vankilatuomio.
– Joudun surukseni ilmoittamaan rakkaan seuramme Birmingham Cityn kannattajille ja henkilökunnalle, että entinen puheenjohtamme ja tukijamme Carson Yeung on todettu syylliseksi häntä vastaan esitettyihin syytteisiin. Vakuutan kannattajillemme, ettei tuomiolla ole vaikutuksia seuran päivittäiseen toimintaan, Birmingham Cityn virkaatekevä puheenjohtaja Peter Pannu kommentoi seuran kotisivujen lausunnossa.
Hongkongilaista Yeungia syytettiin viidestä eri rahanpesutapauksesta. Mies kiisti itse syyllisyytensä, mutta oikeuden tuomari piti miehen puolustusta ”valheellisena ja perättömänä”. Rahanpesu tapahtui vuosina 2001-2007 ja koskee yhteensä 55 miljoonaa puntaa (vajaat 77 miljoonaa euroa).
Nyt 54-vuotias Yeung osti Birmingham Cityn lokakuussa 2009 81,5 miljoonalla punnalla. Hän on edelleen seuran suurin osakkeenomistaja, mutta hän luopui luottamustehtävistään helmikuussa oikeudenkäyntiä odottaessaan.
Birmingham voitti Englannin liigacupin vuonna 2011, mutta putosi samana vuonna Englannin Valioliigasta nykyiselle maan kakkossarjatasolle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla
- Japanin MM-kirous jatkuu – Brasilia murskasi haaveet lisäajalla
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- SJK:n toppari kiinnostaa Itävallassa
- Gary Lineker: Saksa ei aiheuttaisi minkäänlaisia ongelmia Ranskalle
- Suomalaispuolustajan seura vaihtamassa valmentajaa – Chelsean ex-luotsi vahva ehdokas
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen