Dortmund-vahti karatepotkulla suihkuun vain 12 minuutin pelin jälkeen – maajoukkue hukkasi 3-0-johdon
Kuva: Getty Images
Kaikki näytti Australian kannalta mainiolta harjoitusottelussa Ecuadoria vastaan. Socceroos johti Lontoossa pelattua matsia avausjakson jälkeen 3-0 ja joukkueen tuore valmentaja Ange Postecoglou oli saamassa lentävän lähdön maajoukkueuralleen.
Toisella jaksolla kaikki muuttui. Tauolla Matt Ryanin tilalle kentälle päästetty Borussia Dortmundin kakkosvahti Mitchell Langerak ehti olla kentällä vain 12 minuuttia ennen kuin hänet ajettiin ulos vähintäänkin ansaitulla suoralla punaisella. Langerak täräytti Australian johtaessa peliä 3-1 läpipäässyttä Enner Valenciaa tyylipuhtaalla volleylla rintakehään. Tuomarille ei jäänyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin vetää kortti taskustaan.
Kaikki kolme maalivahtia työn touhussa
Seurannutta rankkaria saapui torjumaan kolmosvahti Brad Jones, joten kaikki kolme aussivahtia pääsivät ottelussa tositoimiin. Juhlaan ei tosin ollut aihetta yhdelläkään, sillä Ecuador onnistui kääntämään Australian turvallisen tuntuisen 3-0-johdon eteläamerikkalaisten 4-3-voitoksi. Voittomaali syntyi vaihtomies Edison Mendezin lapikkaasta ottelun lisäajan toisella minuutilla. Klassikoksi muodostuneen ottelun raporttia ja lyhyttä videokoostea pääsee silmäilemään tästä linkistä Sydney Morning Herald -lehden sivuilta. Klassikon aineksia omaavan pelin puhutuin tilanne näkyy videolla ajassa 0:40 alkaen. Molemmat joukkueet pelaavat tulevana kesänä myös MM-kisoissa. Kuriositeettina mainittakoon, että Langerakin viikate heilahti vain päivää ennen legendaarisen saksalaismaalivahdin Toni Schumacherin 60-vuotissyntymäpäivää. Erinomainen veräjänvartija muistetaan parhaiten surullisenkuuluisasta vuoden 1982 MM-välierästä, jolloin Schumacher taklasi rajulla päällekarkauksella Ranskan Patrick Battistonilta tajun kankaalle.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- Virallista: KuPS hankki puolustajan Ruotsista
- VPS hankki korvaajan Alfie Cicalelle: ”Laadukas pelaaja, joka tuo joukkueeseen lisää taitoa”
- IFK Mariehamn sopimukseen ruotsalaispelaajan kanssa
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Virallista: Alenis Vargas jättää SJK:n – siirtyy ulkomaille
- Veikkausliiga kaudella 2026
- Virallista: Real Madrid vaihtaa valmentajaa
- Virallista: IF Gnistan sopimukseen SJK:sta tutun topparin kanssa
- FotbollDirekt: Djurgården hylkäsi tarjouksen Matias Siltasesta
- Expressen: Ruotsalaistoppari siirtymässä KuPSiin
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Virallista: IF Gnistan sopimukseen SJK:sta tutun topparin kanssa
- Virallista: Real Madrid vaihtaa valmentajaa
- Paikallismedia: HJK:n jättänyt Georgios Kanellopoulos herättää kiinnostusta Kroatiassa
- Virallista: Hyökkääjä jättää AC Oulun – sopimus purettu
- VPS hankki korvaajan Alfie Cicalelle: ”Laadukas pelaaja, joka tuo joukkueeseen lisää taitoa”
- Virallista: Alenis Vargas jättää SJK:n – siirtyy ulkomaille
- IFK Mariehamn sopimukseen ruotsalaispelaajan kanssa