IFK Mariehamn kiinnitti tutun pelimiehen
Kuva: Juha Tamminen
Kenialainen keskikenttäpelaaja Amos Ekhalie liittyy alkavalla kaudella IFK Mariehamnin riveihin.
Ekhalie on seuralle tuttu, sillä hän pelasi saarella ensi kerran jo kaudella 2007. Viime kaudella Ekhalie pelasi Ruotsin kolmannella sarjatasolla Eskilstunassa.
– Olemme tehneet sopimuksen tästä kaudesta. Tuntuu erityisen hyvältä päästä sopimukseen Amosin kanssa, joka on pelaaja jota pidämme miltei omana kasvattina. Olen todella iloinen että pääsimme pitkien keskustelujen jälkeen tähän ratkaisuun, IFK:n seurajohtaja Peter Mattsson sanoo IFK:n kotisivulla.
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Interin avainpelaajan tulevaisuus auki: ”Odotellaan työtarjouksia”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Puolustaja vahvisti SuomiFutikselle jättävänsä AC Oulun: ”Koen tarvitsevani uusia haasteita”
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä