Jarolle kovan luokan paluumuuttaja
Kuva: Juha Tamminen
Jaro on solminut pelaajasopimuksen Hendrik Helmken kanssa. Viime kaudella Helmke lukeutui Veikkausliigan parhaimpien pelimiesten joukkoon.
Saksalais-brasilialainen keskikenttäpelaaja esiintyi Jaro-paidassa viime sesongilla 21 veikkausliigaottelussa. Maaleja syntyi neljä ja osumaan johtaneita syöttöjä kuusi.
Jaron toimitusjohtaja Niklas Storbacka on tyytyväinen Helmken sopimukseen, mutta muistuttaa samalla töitä olevan paljon jäljellä taloudellisella puolella.
– Aloitimme kampanjan asian puolesta, jonka avulla halusimme turvata urheilullisen menestyksen ja taloudellisen puolen. Urheilullinen puoli on nyt meidän mielestä tämän sopimuksen myötä kunnossa, mutta taloudellisella puolella on vielä paljon haasteita, toteaa Storbacka seuran verkkosivuilla.
– Kampanja jatkuu yhä, sillä olemme noin puolessa välissä tavoitetta. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia omistajia ja muita faneja, jotka ovat antaneet oman panoksensa asian puolesta, jatkaa Storbacka.
Helmke siirtyi Jarosta kesken viime kauden Tromsö IL:n joukkueeseen pitkällä sopimuksella. Sopimus kuitenkin purettiin kuluvan vuoden alussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa