Bundesliigan mestaruus ratkesi tiistai-iltana Bayern Münchenin eduksi, mutta europelipaikoista ja sarjassa säilymisestä käydään vielä kiivasta taistoa. Panoksellisia pelejä riittää yhä.

Myös sarjan maalikuninkuudesta on luvassa verinen kamppailu loppujen seitsemän kierroksen aikana. Viiden maalin sisälle mahtuu peräti kahdeksan pelaajaa.

Maalipörssiä johtaa yhä Bayern Münchenin Mario Mandzukic 17 maalillaan, mutta taustalta on nousemassa kohisten todellinen yllätysnimi. Putoamistaistelussa painivan Nürnbergin Josip Drmic on nimittäin koko sarjan tehokkain maalintekijä kalenterivuonna 2014.

21-vuotias Drmic on tehnyt kevätkauden kymmenessä ottelussa yhteensä huimat yhdeksän maalia. Miehen koko kauden maalisaldo on nyt 15 osumaa. Kun Nürnbergin joukkue on tehnyt yhteensä vain 32 maalia, voi Drmicin merkityksen joukkueelle todeta olevan valtavan.

Suurempiin ympyröihin kauden päätteeksi?

Eivätkä Drmicin tehot rajoitu vain bundesliigaotteluihin. Maaliskuun alussa Nürnberg-kärki vastasi Sveitsin molemmista maaleista MM-kisoihin valmistautuvan ryhmän 2-2-tasapelissä Kroatiaa vastaan. Punapaitojen ykköshyökkääjää uskaltaakin arvailla yhdeksi tulevan MM-turnauksen tähdenlennoista.

Nürnberg teki miehen hankkiessaan todellisen nappilöydön, sillä seura maksoi miehestä FC Zürichille vain 2,2 miljoonan euron siirtokorvauksen. Mikäli Nürnberg putoaa kauden päätteeksi Bundesliigasta, on ottajia miehellä varmasti jonoksi asti. Jo nyt kiinnostuneiden joukkueiden joukossa on mainittu ainakin Hertha Berlin, Bayer Leverkusen ja Valioliiga-seurat Arsenal ja Tottenham.

Bundesliigan maalipörssin kärki:

1. Mario Mandzukic, Bayern München, 17
2. Adrian Ramos, Hertha Berlin, 16
Robert Lewandowski, Dortmund, 16
4. Josip Drmic, Nürnberg, 15
5. Raffael, Mönchengladbach, 14
6. Pierre-Emerick Aubameyang, Dortmund, 13
Roberto Firmino, Hoffenheim, 13
Stefan Kiessling, Leverkusen, 13