Mika Väyrynen testimiehenä AIK:n U21-joukkueen sarja-avauksessa – hyvä palaute otteista!
Kuva: Juha Tamminen
HJK:ssa kaksi edellistä kautta pelannut maajoukkuemies Mika Väyrynen hakee parhaillaan sopimusta Ruotsin kärkiseuroihin kuuluvasta AIK:sta.
Väyrynen oli mukana AIK:n alle 21-vuotiaiden kauden avausottelussa tiistaina Åtvidabergs FF:ää vastaan. ÅFF:n riveissä pelasi Jarosta Ruotsiin talven aikaan siirtynyt Simon Skrabb.
Footballdirekt-sivuston mukaan Väyrynen pelasi täydet minuutit keskikentän keskustan puolustavassa roolissa, kun AIK voitti lukemin 3-1 (1-1).
Pelaaja-arvion mukaan hän esiintyi pääosin jämptisti, mutta ajoituksissa oli hieman tekemistä. Se laitettiin pitkälti pitkän pelaamattomuuden piikkiin, kuten pitääkin.
Väyrynen sai alleen viime kaudella vain muutaman pelin loukkaantumisten vuoksi ja tämä oli miehen ensimmäinen peli talven aikana.
Pallollisena hän oli ollut hyvä ja syötöt napsuivat kohdilleen. Miehen katsottiin kaiken kaikkiaan olevan itsevarma pelaaja, joka hallitsi omaa aluettaan. Hyvää oli myös se, että Väyrynen pystyi pelaamaan täyden peliajan.
Väyrynen olisi analyysin mukaan hyvä vahvistus, mutta viime kausien loukkaantumishistorian uskotaan mietityttävän AIK:ta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”