HJK:n Veli Lampi niukasta voitosta: ”Ei ihan tuollain pitänyt mennä”
HJK aloitti Veikkausliiga-kautensa niukalla 1-0-kotivoitolla Pietarsaaren Jarossa tihkusateisella Sonera Stadionilla Helsingissä sunnuntaina.
Voittomaalin iski HJK:n konkariosastoon kuuluva Teemu Tainio, joka puski kulmapotkun sisään avausjakson lopulla. Jaro paransi ottelun kuluessa, mutta ei päässyt lainkaan selville maalipaikoille. HJK:lta laitapakkina pelannut tulokas Gideon Baah puski kertaalleen ylärimaan.
Ottelu oli odotuksiin nähden HJK:lta heikko ja pallo poltteli yllättävän paljon jaloissa eikä tempoa löytynyt. Tärkein, eli kolme pistettä, kuitenkin osaltaan tyydytti HJK-leirissä.
– Pallollinen pelimme oli heikkoa varsinkin toisella jaksolla. Saatiin kuitenkin pidettyä Jarokin pois maalipaikoilta erikoistilanteita lukuun ottamatta, oikeana laitapuolustajana HJK:ssa pelannut Veli Lampi kertoi ottelun jälkeen.
– Oma esitys tuntui hyvältä, oli kolmas täysi peli pienen reisivamman jälkeen. Parhaat jalat ja paras virta oli tänään, toki treenaaminenkin on ollut erilaista nyt. Hyvin päästiin pelin mukaan avausjaksolla. Toisella jaksolla kadotettiin oma peli, vaikka pari paikkaa saatiin luotua vastaiskuilla.
Ottelu pysyi kuitenkin tiukkana loppuun asti ja HJK sai puristaa täydet 90 minuuttia.
– Ei ihan tuollain pitänyt mennä, mitä kopissa oltiin puhuttu ja saatiin siksi ihan loppuun asti painaa. Mutta ensimmäinen peli on aina omanlaisensa. Saattoi olla sitä jännitystä, mutta pysyttiin henkisesti kasassa Jaron pyörittäessä palloa toisella jaksolla. Tärkeintä on, että saatiin pinnat.
Kai Lintinen, Helsinki
Twitter: @kailintinen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä